Päivärinne

Päivärinne on peruskouluikäisille lapsille suunnattu 7-paikkainen lastensuojelun palvelu, joka yhdistää koulupalvelut, perhetyön ja kokonaisvaltaisen suhteita vahvistavan huolenpidon yhdeksi palveluksi. Päivärinteessä tuetaan lasta ja tämän perhettä siten, että koulunkäynti mahdollistuu ja tulevaisuudessa he pärjäävät vähemmin palveluin. Päivärinteeseen tullaan pääasiassa avohuollon sijoituspäätöksellä.

Päivärinteen hoito-, kasvatus-, kuntoutus- ja opetustyötä toteuttaa motivoitunut ja koulutettu henkilökunta. Päivärinteessä työskentelee neljä perhevalmentajaa, kolme ohjaajaa sekä lähijohtaja, Satulavuoren koulussa erityisopettaja ja kouluohjaaja sekä opiskeluhuollon palvelut. Lisäksi käytössämme ovat perheterapeutin ja toimintaterapeutin osaaminen.

Arki Päivärinteessä

Yhteistyössä lapsen, vanhempien sekä sijoittavan sosiaalityöntekijän kanssa laaditut tavoitteet ohjaavat arkeamme. Työskentely perustuu suhdeperustaiseen systeemiseen työskentelyotteeseen. Tarjoamme yksilöllistä lapsi- ja perhekohtaista apua ja tukea, joka tapahtuu perheen arjessa. Tuemme vanhempia kasvattajina ja huoltajina koko asiakkuuden ajan, tuemme ja ohjaamme lasta ikätasoiseen ja turvalliseen vapaa-ajan viettoon, harrastusten ja uusien kokemusten pariin – hyödynnämme Perhekuntoutuskeskus Lausteen tiloja sekä lähialueiden palveluja.

Jokaisella lapsella on Päivärinteessä oma huone, jonka saa sisustaa toivomallaan tavalla. Lapsi voi aina tarvittaessa ja suunnitelmallisesti yöpyä laitosyksikössä, mutta lasta ei pyritä sopeuttamaan laitoshoitoon. Sen sijaan tavoitellaan kotona asumisen mahdollistamista ja lapsen ikä- ja kehitystason mukaista suoriutumista. Tavoitteena on, että laitossijoitus toimii ainoastaan välivaiheena lapsen elämässä. Päivärinne sijaitsee Turussa Mustionkadun varrella, aivan Perhekuntoutuskeskus Lausteen päärakennuksen ja Satulavuoren koulun läheisyydessä.

Päivärinteen lapset käyvät samassa pihapiirissa sijaitsevaa Satulavuoren koulua. Satulavuoren koulussa tunnistetaan oppilaiden yksilölliset tarpeet ja voimavarat sekä tuetaan jokaisen osaamista. Oppilas saa tarvittavan aikuisen tuen koulupäivän aikana sekä tilanteissa, jolloin kouluun lähteminen on vaikeaa. Päivärinteen työntekijät ovat tiiviisti osana koulupäivän kulkua.