Ryhdy sijais- tai tukiperheeksi
Toisinaan lapsen arki omassa perheessä voi olla traumatisoivaa tai turvatonta. Silloin lapsen kasvun ja kehityksen turvaamiseksi tarvitaan ulkopuolista apua. Auttamistyössä tarvitaan erilaisia perheitä, koska myös lasten tarpeet ja elämäntilanteet vaihtelevat.
Sijaisperhe ottaa sijoitetun lapsen luokseen asumaan osaksi perhettä, usein pitkäaikaisesti. Sijaisvanhempana on tärkeää tukea lapsen suhteita hänelle tärkeisiin ihmisiin, jakaa vanhemmuuden lapsen biologisten vanhempien kanssa ja tehdä yhteistyötä eri viranomaistahojen kanssa.
Tukiperheenä autat lasta tarvittaessa. Lapsi viettää tukiperheen kanssa usein yhden viikonlopun kuukaudesta tai joskus lomiakin, mutta asuu muuten omassa kodissaan.
Meidän tärkein tehtävämme Perhekuntoutuskeskus Lausteella on tukea sijais- ja tukiperheitä sekä tarjota apua sijoituksen onnistumiseksi. Meillä työskentelee yli 200 lastensuojelun, kasvatuksen, mielenterveyden, terapian ja perhekuntoutuksen ammattilaista, joiden osaaminen ja kokemus ovat käytettävissä sijais- ja tukiperheidemme tukemiseen.
Tuemme, valmennamme sekä ohjaamme sekä sijaisperheitä että tukiperheitä!
Toivomme sijais- ja tukiperheiltä
Sijaisperheiltä edellytetään sitoutumista tehtävään ja oman elämäntilanteen vakautta. Uuden perheenjäsenen saapuminen muuttaa sijaisperheen arkea, joten aikaa, kärsivällisyyttä ja voimavaroja tarvitaan. Sijoituksen alkuvaihe edellyttää usein järjestelyitä työelämän ja sijaisperheenä toimimisen yhteensovittamiseksi.
Tukiperheenä toimivan perheen oman elämäntilanteen tulee olla vakaa ja perheen kodin turvallinen lapsille. Perheellä tulee olla aikaa, tilaa, kiinnostusta ja voimavaroja huolehtia tuettavasta lapsesta säännöllisesti.
Sijais- ja tukiperheenä toimiminen edellyttää, että perheen vanhemmat ovat käyneet soveltuvan valmennuksen. Perhekuntoutuskeskus Lausteella valmennamme sijaisperheet PRIDE-valmennusohjelman mukaisesti ja tukiperheille on 20 tunnin mittainen tukiperhe-valmennus. Myös PRIDE-valmennuksen käynyt voi toimia tukiperheenä.
Pohditko tukiperheeksi ryhtymistä?
Mitä on tukiperhetoiminta, mitä minulta edellytetään? Entä miten tukiperheeksi pääsee? Lue vastaukset usein kysyttyihin kysymyksiin.
Lue lisää
Vastauksia sijaisperhetoiminnasta
Mitä perhehoito oikein on ja kuka voi toimia sijaisperheenä? Keräsimme perhehoitajuutta pohtivalle avuksi vastauksia yleisimpiin kysymyksiin.
Tutustu
Tarjoamme sijais- ja tukiperheille
- valmennuksen ja täydennyskoulutusta
- oman sosiaalityöntekijän ja perhehoidon ohjaajan tuen
- tarvittaessa pari- ja perheterapeutin ohjauksen ja/tai työnohjausta
- hoitopalkkion ja kulukorvauksen
- ympärivuorokautisen puhelinpäivystyksen
- vertaistuen mahdollisuuden ja virkistystoimintaa
Näin ryhdyt sijaisvanhemmaksi
- Ota yhteyttä asiantuntijoihimme ja kysy lisää sijaisvanhempana toimimisesta.
- Yhteinen arviointi sijaisperheenä toimimiseen tarvittavista valmiuksista tapahtuu PRIDE-valmennuksen aikana ja sitä edeltävissä perheen tapaamisissa.
- Hyväksytysti suoritetun valmennuksen jälkeen perheeseen voidaan sijoittaa sijaislapsi/sijaislapsia.
Täytä yhteydenottolomake
Alla olevalla lomakkeella voit jättää meille yhteydenottopyynnön. Voit myös soittaa ja keskustella asiantuntijamme kanssa Perhekuntoutuskeskus Lausteen perhehoitajaksi ryhtymisestä. Kun lähetät lomakkeen, asiantuntijamme on sinuun yhteydessä puhelimitse tai sähköpostitse. Lue lisää tietosuojaselosteesta.