yhteiset säännöt paperilla lastensuojelu Lauste

Nuorten ääni vahvistuu sijaishuollossa

Perhekuntoutuskeskus Lausteen sijaishuoltoyksiköissä asuvat nuoret kutsuivat eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian edustajat kuuntelemaan ajatuksiaan sijaishuollon palveluista. Nuoret nostivat keskustelussa...

Ihmeelliset vuodet -vanhempainryhmä kokoontuu

Ihmeelliset vuodet -vanhempainryhmä: Kehuja ja kannustusta sekä lapsille että vanhemmille

Aamu oli ollut kamala. Uni oli jäänyt lyhyeksi, eikä lasten kanssa mikään onnistunut. Sari Lähde ajatteli olevansa...

päihdeyksikkö yhdessä täytetään hakemuksia

Kehittämämme toimintamalli voitti Talentian Hyvä käytäntö -kilpailun

Tavoitteena nuoren osallisuuden ja turvallisuuden lisääminen Turvallisuutta yhdessä toimien -mallin tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja ehkäistä väkivaltaista...

perheen jälleenyhdistäminen Lausteen sijaishuollossa

Vierailijakirjoitus: tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja kohdatuksi

Autonomian ja kyvykkyyskokemusten ohella ihmisen kolmeen psykologiseen perustarpeeseen kuuluu tarve tulla kuulluksi, kohdatuksi, nähdyksi ja noteeratuksi. Autonomian...

perhekuntoutus kaavio

”Moni asia on helpottunut, kun vuorovaikutus poikani kanssa on parantunut perhekuntoutuksessa”

Toisinaan hän jumiutui asioihin, ja tavallisista askareista suoriutuminen oli haastavaa. Esikoulusta sanottiin, että poika oli iloton. Mira...

Vahvuuspedagogiikka kuvituskuva pää

Huomaa hyvä, sano se ääneen ja tallenna – kannustus vahvuuspedagogiikan keinoin

Älä pihtaa positiivisessa palautteessa!” on professori Jari Hakasen selväsanainen ilmaisu. Hakanen on vuosia tutkinut palautteenantoa ja työn...

therapy Lauste aikuiset lapsen kanssa

Theraplay vahvistaa vanhemman ja lapsen yhteyttä

Pehmeällä matolla istuu Lausteen Theraplay-työntekijä Heli Salminen vieressään äiti Noora puolitoistavuotiaan Benjamin-poikansa kanssa. Nooran ja Benjaminin väliltä...

psykoterapian erikoispsykologi Tanja Neliö Lauste

Psykoterapian erikoispsykologi Lausteen yhteistyökumppanina

Ahlqvist-Björkroth tapaa Lausteen perhetyöntekijöitä noin kerran kuussa. Työntekijät kertovat tapaamisissa kuntoutuksessa olevista perheistä ja voivat näyttää videoita...