Ihmeelliset vuodet -vanhempainryhmä: Kehuja ja kannustusta sekä lapsille että vanhemmille
Aamu oli ollut kamala. Uni oli jäänyt lyhyeksi, eikä lasten kanssa mikään onnistunut. Sari Lähde ajatteli olevansa...
Aamu oli ollut kamala. Uni oli jäänyt lyhyeksi, eikä lasten kanssa mikään onnistunut. Sari Lähde ajatteli olevansa...
Lapsella on oikeus perheeseensä, jos lapsella on hyvä olla perheensä kanssa. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten kestot 2016...
– Asiakasperheillemme on pystytty lisäämään suoraan lisää resurssia johtamisen kehittämistyön myötä. Kaksi uutta perheterapeuttiamme suuntaavat koko työpanoksensa...
Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian professori ja ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala on paneutunut väkivaltakäyttäytymisen ja mielenterveyden häiriöihin intensiivisesti koko 2000-luvun...
Aino Levannolla on 17 vuoden kokemus lastensuojelun asiakastyöstä, esimiestehtävistä ja erilaisista kehittämishankkeista sekä järjestökentältä että yksityiseltä sektorilta....
Vuoden 2019 helmikuussa noin 20 Lausteen työntekijää teki opintomatkan Hollantiin, jossa tutustuttiin vanhusten kotihoivaa tarjoavan Buurtzorgin toimintaan....
Arkiaamu Marjut ja Sami Rajalan kodissa alkaa kuten missä tahansa perheessä: he herättävät lapset, laittavat aamupalaa ja...
Autonomian ja kyvykkyyskokemusten ohella ihmisen kolmeen psykologiseen perustarpeeseen kuuluu tarve tulla kuulluksi, kohdatuksi, nähdyksi ja noteeratuksi. Autonomian...
Oppilaat tulevat Perhekuntoutuskeskus Lausteen sijaishuollosta, kotoa tai toisesta sijaishuoltopaikasta. Kun uusi oppilas tulee kouluun, häneen pyritään tutustumaan...
1) Miten arvioisit vaativahoitoisten lasten palvelujen nykytilaa? 2) Mitkä ovat suurimmat haasteet vaativahoitoisten lasten palveluissa, ja miten...
Perhehoitopalvelumme tarjoaa sijaisperheitä Varsinais-Suomen ja Uudenmaan alueelta sekä lyhytaikaiseen että pitkäaikaiseen sijoitukseen lapsen tarpeiden mukaan. Etsimme alueilta...
Toisinaan hän jumiutui asioihin, ja tavallisista askareista suoriutuminen oli haastavaa. Esikoulusta sanottiin, että poika oli iloton. Mira...