Silloin, kun minä tulin perheeseemme, lapsella oli jo lastensuojelun asiakkuus. Se oli minusta luontevaa, näin sille tarvetta ja ymmärsin, miksi näin on. Lastensuojelun kautta saimme juuri sitä apua ja tukea, jota lapsen kanssa tarvittiin. Asiakkuus päätettiin kertaalleen, ja kriisitilanteessa se aloitettiin jälleen. Myöhempi kokemukseni lastensuojelusta on perin pohjin samanlainen kuin ensimmäinen; Se oli lapselle avuksi.
Järjestelmän epätasa-arvoisuus aiheutti vihaa
Jälkeenpäin olen perännyt lapsen oikeuksia, sillä sosiaalitoimi ei tiennyt, miten tilanteessa tulisi toimia. Eivätkä kaikki ratkaisut suinkaan vieneet lapsen tilannetta parempaan suuntaan. Koin vihaa ja katkeruutta. En koskaan yksittäistä sosiaalityöntekijää kohtaan, vaan järjestelmän epätasa-arvoa kohtaan. Tiedän, että sosiaalityöntekijämme on jopa konsultoinut lakimiestä silloin aikanaan, tehdäkseen asiat oikein tilanteessa, johon ei ollut valmista toimintamallia. Prosessikaavio puuttui.
Tiedonpuute aiheutti luottamuspulan sosiaalityöntekijään
Tiedän, millaista on olla vanhempi huolissaan lapsesta. Se kavensi huimasti ajatteluani ja näin ympärilläni pelkkää pahaa. En tavoittanut sosiaalityöntekijää silloin, kun hätä oli suurin; Yleensä iltaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Jätin soittopyyntöjä ja odottelin. Jos en saanut vastausta seuraavana päivänä, luulin ettei kukaan välitä.
Nyt asiaa ulkopuolelta katsottuani ymmärrän, että kyse ei ollut niinkään kommunikoinnin puutteesta – vaan tiedon. Toki tapauksemme oli jokseenkin ainutlaatuinen, eikä tietoa ollut tarjolla. Silti uskallan väittää, etten ole yksin ajatukseni kanssa. Jos minulla lastensuojelun asiakasvanhempana olisi ollut käytössäni enemmän tietoa, olisin luottanut enemmän sosiaalityöntekijäämme.
Mielikuvat sosiaalityön eri toimista lisäsi huolta
Sosiaalityöntekijän aika on rajallista ja on ymmärrettävää, ettei se aina riitä kaikille. Lisäksi on tärkeä muistaa, että sosiaalityöntekijä tekee lastensuojelua työkseen. Hänelle ovat tuttuja sellaiset termit kuin avohuollon tukitoimet, perhetyö, lapsiperheiden kotipalvelu tai huostaanotto. Hän tietää, mitä ne vaativat, missä tilanteissa niitä voi käyttää jne. Hän tietää, mitä sanat sisältävät.
Itse en tiennyt. Minulle vain puhelu tai tapaaminen toisensa perään tiputeltiin uusia sanahirviöitä, joista googlettamalla ja Facebookin lastensuojelun uhrit -sivuilta kysymällä saa kertakaikkisen huolestuttavan mielikuvan.
Itseasiassa nyt tiedän, että huostaanotto ei ole sitä, kun ehjään hyvinvoivaan perheeseen tullaan yhtäkkiä poliisin ja sossun kanssa ja riidellään ja väkisin revitään lapsia vanhemman sylistä autoon, viedään pois, eikä kerrota edes minne. Mutta mistäpä minä sen silloin olisin tiennyt?
Asioiden selittäminen auki lisää ymmärrystä
Tässä kohtaa kokemuskumppanuus asettuu tärkeään rooliin. On luonnollista, että ihmiset eivät ymmärrä pysähtyä ja selittää toiselle auki, mitä sanat tarkoittavat. Erityisen luonnollista se on silloin, kun asia on sinulle itsestään selvä, ollut ehkä jo monta vuotta. Sinun ei tarvitse erikseen olettaa toisen tietävän, riittää, että et kyseenalaista, olisiko mahdollista, ettei hän tiedä.
Autismikirjoinen lapsi on opettanut minulle tämän taidon. Oli kyse sitten palaverista tai jutustelusta mummolassa, osaan pysäyttää keskustelun kysymällä ”Anteeksi, varmistan vain, ymmärsitkö mitä tämä tarkoittaa?” Suhteemme on luottamuksellinen ja turvallinen, minkä vuoksi saan rehellisen vastauksen. Tämän perään joko selitän itse tai pyydän puhekumppania kertomaan lapselle selkeämmin, toisin sanoin, mistä todella on kysymys.
Näkisitkö tällaiselle palvelulle käyttöä asiakaspalaverissa? Voisiko asiakas tällaiselta henkilöltä saada juuri sen lisätuen, jolla vahvistaa omaa sisäistä ääntään?
Me kokemuskumppanit olemme oman alamme ammattilaisia. Meillä on se kokemus. Meihin voi luottaa ja ennen kaikkea, me olemme viisaita ihmisiä, jotka haluavat edistää hyvää.
Kokemuskumppani, Minna Aittala
Lisätietoa kokemuskumppaniksi kouluttautumisesta ja kokemuskumppanin tilaamisesta
