Kun lapsi saa lapsen

Näitä tunteita on mahdoton kirjoittaa sanoiksi, kuitenkin on jo korkea aika.

Olin 15-vuotias, kun aloin odottamaan esikoistani. Kun lapsena alkaa odottamaan pientä ihmettä, on ajatusmaailma kovin sekaisin. Miten minä, joka olen itsekin lapsi, voisin pitää huolta pienestä ihmisestä, kun itsekään en tiennyt, miten pidän huolta itsestäni. Ne ajatukset tuntuivat murtavan minut. Kun täytin 16 ja vihdoin pitkä ja uuvuttava raskaus alkoi olla ohi, oli aika tehdä päätös. Kun poika syntyi, halusin ensin yrittää olla hänelle se äiti, mitä hän tarvitsi. Ajatus oli mahdoton, koska olin itsekin vielä lapsi, teini-ikäinen nuori. Lapsen isä oli aikuinen, mutta ei halunnut ottaa vastuuta  lapsestaan. Minä yritin, ollessani itsekin vielä kovin pieni.

Sukulaissijoitus

Minulla on iso perhe. Kun tein päätöksen, etten pysty kantamaan lapsesta vastuuta, aloitettiin sukulaiskartoitus. Prosessi oli uuvuttava ja henkilökohtainen. Se aiheutti paljon tunteita isossa perheessä, jossa jokaisella oli vahvat mielipiteet. Yritin samalla olla lapsen kanssa ensikodissa ja miettiä pystyisinkö tähän. Omat vanhemmat kävivät samaan aikaan riitaisaa avioeroa, jossa minulla ei ollut tilaa olla lapsi, vaan heidän lapsenlapsensa äiti. Maailmani romahti, kun ymmärsin että lapsellani olisi parempi kasvaa jossain perheessä, missä olisi vastuutakantavat aikuiset vanhempina.

Kun lapseni vietiin perheeseen, jonka tarkoituksena oli tarjota tasapainoinen kasvuympäristö siksi aikaa, kun sukulaissijoituspäätöstä odotettiin, romahdin. Uskoin siihen asti, että päätökseni oli oikea, mutta suru ja epätoivo valtasivat minut, kun jätin hänet vieraiden ihmisten luokse. Aikaa meni noin kuukausi ennen kuin vihdoin tuli päätös siitä, että yksi sisaruksistani hyväksyttiin sijaisperheeksi ja heidän yhteinen taipaleensa pääsi alkamaan. Tarkoituksena oli tukea omaa vanhemmuuttani ja samalla mahdollistaa lapselle pysyvä koti.

Jäin nuorena vanhempana yksin

Kun sijoitus alkoi, jäin itse alaikäisenä ihan yksin ilman mitään tukitoimia. Nyt vasta aikuisena tajuan, miten lapsi olin ja miten kipeästi olisin kaivannut tukea myös itselleni. Minun oletettiin pystyvän pitämään itsestäni huolta ja koin, että minun pitää pärjätä yksin. Yritin tehdä töitä ja käydä koulua. Unohdin elää omaa nuoruuttani. Elämäni oli täyttä uuvutustaistelua seuraavat 4 vuotta. Miten nuoren ihmisen pitäisi pystyä pyytämään apua ja samalla yrittää rakentaa suhdetta lapseen, joka asuu jonkun toisen luona?

Olemme käyneet tämän kaiken jälkeen monta kivikkoa ja elämä on ollut sijoitetun lapsen kanssa vuoristorataa. Olen huomannut aikuistuttuani, että myös omalle lapselle on ollut todella vaikea saada apua, vaikka hän on ollut palvelujen piirissä. Hän palasi kotiin ja asuikin monta vuotta kotona, kunnes hänen ongelmansa kasvoivat niin suureksi tarvittavien palvelujen puuttuessa, että väsyin.  Nepsy-lapsena hän oli hyvin tarvitseva. Syyllisyyden tuskissani lapsen hylkäämisestä yritin olla lapselle kaikki, mitä hän tarvitsi. Jossain kohtaa havahduin. En enää ollut äiti, olin poliisi, lääkäri, psykiatri ja kaikkea muuta kuin äiti. Jouduin tekemään päätöksen ja luopumaan hänen kotona asumisesta jo toisen kerran. Se mursi minut. Ja meidän perheemme. Tuntui epäreilulta, että hänelle ei saatu sellaista apua, että hän pärjäisi kotona. Herää kysymys – toteutuuko hoitotakuu Suomessa? On kohtuutonta, että vanhempien pitää väsyä totaalisesti, ennen kuin saavat konkreettista apua lapselleen.

Muista hengittää

Kuitenkin toivon, että tästä vielä seuraa jotain hyvääkin. Ehkä vihdoin saamme välimme korjattua ja kiintymyssuhteen rakennettua. Ehkä vihdoin saamme tukea lapselleni ja meille. Hän on sen ikäinen, että on itse kohta nuori aikuinen ja tarvitsee kaikki tukimuodot, jotta pystyy elämään tässä yhteiskunnassa.

Tällä kirjoituksellani haluaisin muistuttaa kaikkia siitä, että yksin ei oikeasti tarvitse pärjätä. Meillä on yhteiskunnassa tukimuotoja, kun vain niitä osataan ohjata perheille ja ihmisille. Tukea on haastavaa hakea silloin, kun huoli on suurin ja sydän tuhantena palasena, silloin sitä pitää tarjota.

Alaikäiselle vanhemmalle pitäisi tarjota enemmän vaihtoehtoisia tukimuotoja. Sijoituksen alkuvaiheissa pitäisi tehdä selväksi kaikille osapuolille, että sijoituksen tarkoitus on aina perheen jälleenyhdistäminen. Myös sosiaalitoimen on oltava mukana prosessissa ja tuettava perhettä, jotta prosessi onnistuisi niin kuin se on suunniteltu.

On tärkeä muistaa, vaikka mitä teet, emme ole täydellisiä. Anna lupa itsellesi olla epätäydellinen. Muista hengittää! Fraasi tuntuu kulutetulta ja itse aktiivisena ihmisenä olen ollut samaa mieltä. Vuosien varrella olen huomannut, että kukaan ei elä ilman hengittämistä.

Joskus saa ja pitääkin pysähtyä.

Ihanaa Joulunaikaa!

Minni

Lue myös nämä

Asiakkaasta kumppaniksi: Muistoja lastensuojeluasiakkuuden alkuajoilta

Päätin kirjoittaa tämän blogikirjoituksen niistä ajoista ja ajatuksista, mitä kävin läpi, kun ensimmäistä kertaa otin yhteyttä lastensuojeluun saadakseni apua, kun omat voimat eivät enää riittäneet. Ne muutamat ihmiset, jotka tiesivät minun hankkiutuneen itse lastensuojelun ja perhetyön piiriin, kauhistelivat tätä ja tuntuivat pitävän minua lähes hulluna. He näkivät asiassa vain puolen, että laitoin lapseni vaaraan päätyä

Osallisuus

Olet lähdössä veneilemään. Otatko reissuun pelkän paatin vai haluatko mukaan myös airot? Itse henkilökohtaisesti olen jo kyllästynyt sanaan osallisuus. On kuitenkin aivan ensisijaisen tärkeää olla osallinen omassa elämässään, mutta tuntuu, että osallisuudesta puhutaan enemmän kuin se aidosti toteutuu esim. erilaisissa palveluissa. Osallisuus on hieno sana, mutta kaikki asiakkaat eivät sen sanan tarkoitusta ymmärrä. En tiedä

Asiakkaasta kumppaniksi: Elämä voittaa – sittenkin

Kun tilanne menee niin pahaksi, että lapsi pitää sijoittaa kodin ulkopuolelle, on se iso kriisi koko perheelle. Vanhemmat jäävät tässä tilanteessa kovin yksin. Kerron tässä nyt omasta kokemuksestani. Olen ihan nuoresta saakka kärsinyt mielenterveysongelmista. Tämä on aiheuttanut harmia myös aikuisiällä. Ajauduin käyttämään päihteitä. Tästä johtuen luonnollisesti lastensuojelu puuttui peliin. Loppujen lopuksi päädyttiin siihen, että lapsi