Osallisuus

Olet lähdössä veneilemään. Otatko reissuun pelkän paatin vai haluatko mukaan myös airot?

Itse henkilökohtaisesti olen jo kyllästynyt sanaan osallisuus. On kuitenkin aivan ensisijaisen tärkeää olla osallinen omassa elämässään, mutta tuntuu, että osallisuudesta puhutaan enemmän kuin se aidosti toteutuu esim. erilaisissa palveluissa.

Osallisuus on hieno sana, mutta kaikki asiakkaat eivät sen sanan tarkoitusta ymmärrä.

En tiedä ymmärtävätkö kaikki ammattilaisetkaan.

Eräänä hetkenä päähäni kuitenkin pilkahti mielestäni helposti samaistuttava kielikuva asiaan liittyen: ”Kun lähdet veneilemään ja mukanasi on, myös airot niin olet osallinen, mutta kun sinulla ei ole airoja ja olet vain meren vietävänä niin et sitä ole.” Siltä asiakkaasta joskus tuntuu. On vain jonkun suuremman voiman vietävänä, eikä koe pystyvänsä vaikuttamaan kulkuun mitenkään.

Osallisuus on siis mm. tunne siitä, että kuuluu johonkin ja on tärkeä osa yhteisöä. Se on tunne siitä, että pystyy vaikuttamaan omaan elämään sekä tärkeäksi kokemiin asioihin. Osallisuus lisää hyvinvointia ja ehkäisee yksinäisyyttä sekä syrjäytymistä.

Oman kokemukseni mukaan hyvinkin pienet asiat vaikuttavat osallisuuden kokemukseen.

Se, että tulee kuulluksi ja ymmärretyksi on usein jo riittävää.

 

Maria Peltola

kehittäjäkokemusasiantuntija, kokemuskumppani

Asiakkaasta kumppaniksi -hanke

Lue myös nämä

Asiakkaasta kumppaniksi: Elämä voittaa -sittenkin

Kun tilanne menee niin pahaksi, että lapsi pitää sijoittaa kodin ulkopuolelle, on se iso kriisi koko perheelle. Vanhemmat jäävät tässä tilanteessa kovin yksin. Kerron tässä nyt omasta kokemuksestani. Olen ihan nuoresta saakka kärsinyt mielenterveysongelmista. Tämä on aiheuttanut harmia myös aikuisiällä. Ajauduin käyttämään päihteitä. Tästä johtuen luonnollisesti lastensuojelu puuttui peliin. Loppujen lopuksi päädyttiin siihen, että lapsi

Asiakkaasta kumppaniksi: Kokemuksella asiantuntijaksi

Olen Maria ja aloitin työt Asiakkaasta kumppaniksi -hankkeessa kehittäjäkokemusasiantuntijana helmikuun alkupuolella. Aiempi työurani on pääasiallisesti vanhuspalvelujen puolella lähihoitajana, jossa ehdin työskennellä lähes 15 vuotta.  Kokemuskumppanikoulutuksen kävin vuonna 2021 ja valmistuin joulukuussa. Oma lastensuojelun kanssa kulkemani polku on ollut mielestäni melko kepeä – vaikka tästä saattaisi joku tarinani kokonaisuudessaan kuullut olla eri mieltä. Kokemuskumppanikoulutuksen aikana muiden

Asiakkaasta kumppaniksi: Millaista on olla äiti, kun kasvatuskumppanina on (avohuollon) lastensuojelu?

Tullessani kahdeksantoista vuotta sitten ensi kerran äidiksi käynnistyi myös lastensuojeluasiakkuus, joka myöhemmin kasvoi kasvatuskumppanuudeksi. Millaista on kasvattaa lasta kahdeksantoista vuotta yhdessä lastensuojelun kanssa, kun vuosiin mahtuu kehitysvaiheita aina vauva-ajasta pikkulapsi-ikään, leikki-ikään, varhaiseen kouluikään ja nuoruusikään. Myös oma kasvuni on kulkenut vaiheet nuoruudesta aikuisuuteen ja alkaneeseen keski-ikään. Kaksi vuosikymmentä on vaihtunut eli lähes puolet elämästäni. Ihmisiä