Asiakkaasta kumppaniksi: vapaaehtoinen sijoitus

”Lapseni asuu sijoitettuna lastenkotiin”, kerron vieraalle henkilölle ja tunnen miten otsaani iskeytyy leima huonosta vanhemmasta ja kuulen tämän vieraan henkilön pään koneiston raksuttavan vinhaa vauhtia; Olenko alkoholisti? Narkomaani? Mielenterveysongelmainen? Pahoinpitelijä? Vai mitä pahaa olen tehnyt, että lapseni on huostaanotettu?

Sijoituksen syitä on kuitenkin monia. Meidän kohdallamme lapsi on alun perin sijoitettu avohuollon tukitoimena.

Lapsellani on mm. vaikea ADHD ja tourette.

Hän on sairauksiensa vuoksi tarvinnut todella paljon ohjausta, tukea ja apua, mutta emme enää lopulta pärjänneet ilman ammattilaisten tukea ja apua. Koitimme avopuolen muita tukitoimia, jotka eivät kuitenkaan toimineet toivomallamme tavalla.

Muutaman mutkan kautta päädyimme keskustelemaan sijoituksesta lastenkotiin, jossa olisi valvontaa 24/7 ja osaamista erityislasten kanssa. Sijoitus tehtiin kouluvuoden päättymisen jälkeen ja alkuperäinen suunnitelma oli kolmen kuukauden mittaisesta sijoituksesta, jossa ehdittäisiin arvioida pojan tilannetta ja mahdollisesti keksiä myös keinoja hänen kanssaan toimimiseen.

Nopeasti sijoituksen alettua tämä vapaaehtoinen, avopuolen sijoitus muuttui huostaanotoksi, koska laki ei anna mahdollisuutta lapsen hoidolliseen kiinnipitoon avopuolen tukitoimissa. Periaatteessa mikään muu ei kuitenkaan muuttunut kuin sijoituksen nimi.

Ensimmäisten kolmen sijoituskuukauden aikana lapsen huomattiin olevan todella haastava eikä keinoja hänen kanssaan pärjäämiseen löytynyt ammattilaisiltakaan.

Nyt sijoitus on kestänyt neljä vuotta ja tilanne on rauhoittunut niin, että olemme aloittaneet työskentelyn kotiinpaluun mahdollistamiseksi. Kotilomat ovat pyörineet säännöllisesti koko sijoituksen ajan ja loma-aikoina on mahdollistettu myös pidemmät kotilomat. Nyt pyrimme lisäämään kotilomia ja etäkoulupäiviä, jotta lapsi saa olla enemmän kotona. Arvioimme yhdessä lastenkodin ja sosiaalityöntekijän kanssa, onko kotiinpaluu järkevää peruskoulun aikana, koska lapsen koulu, kaverit ja ympäristö vaihtuisivat.

Sijoitus ei ole aina huono asia

On mielestäni hyvää vanhemmuutta ymmärtää, kun omat taidot tai voimat eivät riitä. Lapsen edun vuoksi on joskus tehtävä kipeitäkin päätöksiä. Ja esimerkiksi meidän tapauksessamme kotiutuminen ei välttämättä tapahdu vielä, vaikka poika voikin paremmin. Lapsen etuun kuuluu miettiä myös, onko peruskoulun viimeisinä vuosina parempi pysyä tutussa ympäristössä vai vaihtaa.

Vapaaehtoinen sijoitus ei ole helppo päätös. Se tekee kipeää, ja epäonnistumisen ja huonommuuden tunteet puskee vielä vuosienkin jälkeen aika ajoin pintaan, vaikka sen ymmärtääkin, etteivät edes ammattilaiset ole aina meinanneet pärjätä lapseni kanssa. Miten minä siis olisin voinut?

Uskon huonommuuden tunteeseen vaikuttavan myös ihmisten asenteet. Lähes aina, kun kertoo lapsen asuvan lastenkodissa, saa jonkinasteisia syytöksiä tai arvosteluja osakseen. Minulle on esimerkiksi sanottu ”miten et muka pärjää ADHD-lapsen kanssa, kun meidänkin lapsella on eikä todellakaan tulisi mieleen antaa häntä sen takia huostaan”.

Kukaan ei voi kuitenkaan tietää toisen tilannetta ja sairaudetkin näyttäytyvät eri tavalla.

Toivon kokemuskumppanina pystyväni muuttamaan ihmisten asenteita ja ymmärtämään lastensuojelua paremmin. Sijoitus ei aina ole huono asia. Meidänkin kohdalla ollaan kovalla työllä ja eri tahojen yhteistyöllä löydetty keinot, joilla lapsen vointi parantunut, hän on kehittynyt ja pärjää hienosti.

Sijoituksen ei myöskään tarvitse olla täysi-ikäisyyteen kestävää, vaan lapsen ja perheen tilannetta arvioidaan säännöllisesti.

Tarinoita on yhtä monta kuin kertojaakin eikä yksikään tarina ole samanlainen.

Lastensuojelun asiakkuus ja lapsen asuminen kodin ulkopuolella voivat sen sijaan, että olisi huono vanhempi niin ollakin äärimmäinen rakkaudenteko.

 

Mari L.

Kokemuskumppani

Lue myös nämä

Kun lapsi saa lapsen

Näitä tunteita on mahdoton kirjoittaa sanoiksi, kuitenkin on jo korkea aika. Olin 15-vuotias, kun aloin odottamaan esikoistani. Kun lapsena alkaa odottamaan pientä ihmettä, on ajatusmaailma kovin sekaisin. Miten minä, joka olen itsekin lapsi, voisin pitää huolta pienestä ihmisestä, kun itsekään en tiennyt, miten pidän huolta itsestäni. Ne ajatukset tuntuivat murtavan minut. Kun täytin 16 ja

Asiakkaasta kumppaniksi: Muistoja lastensuojeluasiakkuuden alkuajoilta

Päätin kirjoittaa tämän blogikirjoituksen niistä ajoista ja ajatuksista, mitä kävin läpi, kun ensimmäistä kertaa otin yhteyttä lastensuojeluun saadakseni apua, kun omat voimat eivät enää riittäneet. Ne muutamat ihmiset, jotka tiesivät minun hankkiutuneen itse lastensuojelun ja perhetyön piiriin, kauhistelivat tätä ja tuntuivat pitävän minua lähes hulluna. He näkivät asiassa vain puolen, että laitoin lapseni vaaraan päätyä

Osallisuus

Olet lähdössä veneilemään. Otatko reissuun pelkän paatin vai haluatko mukaan myös airot? Itse henkilökohtaisesti olen jo kyllästynyt sanaan osallisuus. On kuitenkin aivan ensisijaisen tärkeää olla osallinen omassa elämässään, mutta tuntuu, että osallisuudesta puhutaan enemmän kuin se aidosti toteutuu esim. erilaisissa palveluissa. Osallisuus on hieno sana, mutta kaikki asiakkaat eivät sen sanan tarkoitusta ymmärrä. En tiedä