asiakkaasta kumppaniksi kuvituskuva laskipallo

Asiakkaasta kumppaniksi: hanketiimi vahvistui uudella hanketyöntekijällä

Olen Minttu Kallio, utelias, asioista herkästi innostuva idealisti. Näen maailman ympärilläni täynnä mahdollisuuksia hyvän aikaan saamiseen. Näen...

asiakkaasta kumppaniksi kuvituskuva laskipallo

Asiakkaasta kumppaniksi: hämmästyksestä ymmärrykseen, ymmärryksestä oivallukseen

Asiakkaasta kumppaniksi -hankkeessa olemme ensimmäisinä yhteisinä työviikkoina hanketyöntekijä Minttu Kallion kanssa jäsentäneet todellisuuttamme ja sen pohjalta rakentaneet...

Vanhempi antaa vaatteen lämmikkeeksi lapselle

Uudenlainen perheen jälleenyhdistämispalvelu käynnistyy

Tärkein tavoitteemme Perhekuntoutuskeskus Lausteella on asiakasta hyödyttävä laadukas kuntoutustyö. Toimivat tilaratkaisut edesauttavat osaltaan tämän tavoitteen saavuttamista. –...

päihdeyksikkö yhdessä täytetään hakemuksia

Kehittämämme toimintamalli voitti Talentian Hyvä käytäntö -kilpailun

Tavoitteena nuoren osallisuuden ja turvallisuuden lisääminen Turvallisuutta yhdessä toimien -mallin tavoitteena on lisätä turvallisuutta ja ehkäistä väkivaltaista...

Lausteen opintomatka Hollantiin, kahvitauolla juttelua

Itseohjautuvat tiimit lisäävät asiakaslähtöisyyttä ja työssä viihtymistä

Vuoden 2019 helmikuussa noin 20 Lausteen työntekijää teki opintomatkan Hollantiin, jossa tutustuttiin vanhusten kotihoivaa tarjoavan Buurtzorgin toimintaan....

LausteFest 2019 koripallojen heittoa

LausteFest 2019 -tapahtumassa kävi yli tuhat lasta perheenjäsenineen – ”Parasta oli Lakko ja vr-pelit”

Tapahtuman vetonaula oli tubettaja Lakko, jonka tapaamista ja jututtamista moni kouluikäinen odotti kovasti. Tapahtuman suosikkeihin lukeutuivat myös...

LausteFest 2019 lapset leikkivät radalla

Huikea lastentapahtuma LausteFest 4.9. Turun Messukeskuksessa – katso ohjelma!

100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi järjestetty LausteFest keväällä 2018 oli menestys – väkeä osallistui enemmän kuin osattiin odottaakaan. – Haluamme...

Nuorten väkivaltakäyttäytyminen ja sen ennaltaehkäisy

Vaativahoitoiset lapset sijaishuollon asiakkaana -seminaari 31.1.2019 – lataa materiaali

Lasten ja nuorten kanssa työskentelevät terveydenhuollon, sosiaalityön ja lastensuojelun ammattilaiset saivat kolmen asiantuntijan esityksistä monipuolisen kattauksen tutkimus-...

Lastensuojelun tulevaisuus -seminaari kuvitus

Vaativahoitoiset lapset sijaishuollon asiakkaana -seminaari Helsingissä 31.1.2019

Vaativahoitoiset lapset sijaishuollon asiakkaana -seminaarin ohjelma 31.1.2019: 11.oo Ilmoittautuminen ja lounas Seminaarin avaussanat: kehitysjohtaja Jussi Ketonen 12.00–13.15...

Lastensuojelun tulevaisuus -seminaari kuvitus

Vaativahoitoiset lapset sijaishuollon asiakkaana -seminaari – lataa materiaali

Kiitos seminaarin asiantuntijoille ja osallistujille! Voit ladata seminaarin kolmen asiantuntijan puheenvuorojen materiaalit alta. Väkivaltakäyttäytyminen ja mielenterveyden häiriöt...

Lastensuojelun tulevaisuus -seminaari kuvitus

Lastensuojelun tulevaisuus -seminaarisarjamme jatkuu 13.12.2018: Vaativahoitoiset lapset sijaishuollon asiakkaana

Lastensuojelussa ja terveydenhuollon palveluissa  kohdataan lapsia, joilla on vakavia mielenterveys- ja päihdeongelmia, rikollisuutta ja vakavaa epäsosiaalista käyttäytymistä....

Lapset sijaishuollon asiakkaana kuvituskuva

Lastensuojelun tulevaisuus -seminaarisarja jatkuu: DKT-menetelmien hyödyntäminen lastensuojelussa

Juhlistamme 100-vuotista historiaamme tarjoamalla lastensuojelun ja sosiaalityön tekijöille ja kehittäjille maksuttoman seminaarisarjan. Juhlavuoden kolmanteen, 30.8. järjestettävään kutsuvierasseminaariin...