Kasvoin ehjän perheen turvallisessa ilmapiirissä. Alakoulu meni hyvin, mutta teini-ikään tullessa aloin syrjäytyä ja masentua. En vain mennyt kouluun. Jäin kotiin tai lähdin kaupungille. Kun olin koulussa, en keskittynyt tehtäviin ja aiheutin ongelmia tottelemattomuudellani. Minulla oli hyvin voimakasta vastarintaa auktoriteetteja, kuten vanhempia ja opettajia, kohtaan.
Koulu oli mennyt useamman kuukauden niin huonosti, että vanhempani ottivat lopulta yhteyttä sosiaalityöntekijään. Sain lähetteen masennusoireiden takia Harjavallan psykiatrisen sairaalan tutkimusjaksolle. Aloin käydä avohoidossa lasten ja nuorten psykiatrian poliklinikalla Paraisilla, ensin vanhempieni kanssa ja sitten yksin. Turhauduin, enkä kokenut saavani mitään apua avohoidosta, ja lopetin käynnit. Koulussa siirryin erityisluokalle.
Positiivinen alku sijaishuollon yksikössä
Minulla ja perheelläni ei ollut aikaisempaa kokemusta lastenkotimaailmasta eikä sosiaalipalveluista muutenkaan. Tavoitteeni oli saada peruskoulu käytyä, ja koska koulunkäynti ei sujunut kotoa käsin, vanhemmilleni ehdotettiin huostaanottoa ja sijoittamistani Lausteelle. Tulin ensin vanhempieni kanssa tutustumaan. Minulle järjestyi paikka Riihelän asuinyksiköstä, ja aloitin Satulavuoren koulussa.
Ensivaikutelmani Lausteesta oli positiivinen. Helpotti, kun näin, että muillakin nuorilla on ongelmia. Oman paikan löytyminen porukassa ei kuitenkaan ollut kovin helppoa. Olin vasta täyttänyt 15 vuotta, ja sain muilta vanhemmilta pojilta negatiivisia vaikutteita.
Lausteella tuli selkeä rytmi elämään, mikä oli todella hyvä asia minulle.
Kovuus oli siinä porukassa se meriitti, jota tavoiteltiin. Lastensuojelulaitoksesta saa äkkiä muilta nuorilta pari uutta ongelmaa itselleen. Kun pääsin viikonlopuksi kotiin, lähdin omille teilleni. Vietin aikaani epämääräisissä porukoissa juoden ja jännitystä etsien. Käytin ja kokeilin eri päihteitä. Sanktiona seuraavat kotilomat peruttiin.
Lausteella tuli selkeä rytmi elämään, mikä oli todella hyvä asia minulle. Tykkäsin myös osallistua kaikkeen järjestettyyn toimintaan. Olen aina tykännyt tehdä käsilläni, ja sain tehdä esimerkiksi puutöitä. Muutkin harrastusmahdollisuudet olivat todella hyvät: kävin kuntosalilla ja pelaamassa lentopalloa. Positiivisina asioina Lausteelta mieleeni ovat jääneet myös erilaiset leirit, puuhailut Kultalan kesäpaikassa Paraisilla ja laskettelumatkat pohjoiseen.
Itsepäistä vastustusta
Koulumotivaationi oli hukassa Lausteellakin. Siirryin jossain vaiheessa tavalliselta erityisluokalta taitajaluokkaan, jossa oli enemmän käsillä tekemistä. Taitajapuoli sopi minulle hyvin, vaikka välillä ajoin provosoinneillani autoritaarisen opettajan ääritilanteisiin. Silloin en tietenkään ymmärtänyt, että vahva auktoriteetti ja kurinalaisuus auttoivat minua ymmärtämään oman paikkani ja sietämään myös niitä asioita, jotka herättivät negatiivisia tunteita.
Oppimisessani ei ollut ongelmia, vaan asenteissani koulua kohtaan. Jos vain halusin ja koin asiat mielenkiintoisiksi, opiskelu sujui. Käskyjen vastaanottaminen oli vain minulle todella vaikeaa. Vaikka järki olisi sanonut muuta, ulkoapäin tuleva käsky sytytti punaisen valon päässäni ja sai vastustamaan auktoriteettia. En käyttänyt väkivaltaa, mutta pidin tiukasti pääni.
Käänteentekevä pysäytys
Käytösongelmani ja päihteiden käyttö jatkuivat, ja Lausteen keinot alkoivat loppua. Jouduin myös poliisien kanssa tekemisiin pariin otteeseen. Yksi porukalla tehty karkureissu johti ryöstöön, rikosepäilyyn ja ehdolliseen vankeusrangaistukseen.
Riihelän tiimi teki yhdessä sosiaalityöntekijän kanssa ehdotuksen, että menisin erityisen huolenpidon jaksolle Limingan koulukotiin. Lausteella ei vielä silloin ollut erityisen huolenpidon yksikköä.
EHO:n kolmen kuukauden jakso oli rankka. Valvonta oli tiukkaa ja keinot kovempia – fyysisiä ja alistavia – kuin mihin olin Lausteella tottunut. Alkuun kapinoin, ja yritimme porukalla karatakin.
Tajusin, että minun on alettava itsenäistyä ja tehdä järkeviä valintoja elämässä.
Jouduin viettämään tosi paljon aikaa yksin askeettisissa oloissa. Ulkonakin oli ohjaaja mukana. Tv:stä sai katsoa muutamaa ohjelmaa. Ikävöin takaisin Lausteelle.
Yksi kesä meni EHO:lla. Alkuun olin katkera siirrosta ja keinoista, joita siellä käytettiin. Jakso oli silti tarpeellinen ja sai minut miettimään asioita. Tajusin, että minun on alettava itsenäistyä ja tehdä järkeviä valintoja elämässä.
Hyvä suhde omaohjaajaan
Tulin Lausteelle takaisin muuttuneena miehenä. Muistan myös, kuinka mukavaa oli nähdä tuttuja, ja kuinka en uskaltanut edes kiroilla EHO:n tiukkojen sääntöjen jälkeen. Olin lopulta Lausteen sijaishuollon palveluissa sijoitettuna kaksi ja puoli vuotta. Pikkuhiljaa aloin ymmärtää, että minua halutaan auttaa. Vaikka minulla oli vaikeaa, niin keskusteluyhteys työntekijöihin säilyi koko ajan. Perusluottamukseni aikuisiin ei kadonnut missään vaiheessa, ja minulla oli koko ajan myös vanhempieni tuki, joka auttoi minua selviämään. Itseni kanssa jouduin kuitenkin tekemään sen isoimman työn.
17-vuotiaana elämäni alkoi olla aika hyvin järjestyksessä, ja sain siirtyä Riihelästä Puistolan itsenäistyvien nuorten yksikköön, jossa tuki on kevyempää. Olin vielä vajaan vuoden vapaaehtoisesti huostaanotettuna, kun halusin 18 vuotta täytettyäni jatkaa Puistolassa asumista ennen kuin muutin ensimmäiseen vuokra-asuntooni.
Lausteen ilmapiiristä ja työntekijöistä minulle on jäänyt hyviä muistoja. Ohjaajat kuuntelivat, tsemppasivat ja tukivat.
Vaikeista ajoistani on kulunut nyt kymmenkunta vuotta. Lausteen ilmapiiristä ja työntekijöistä minulle on jäänyt hyviä muistoja. Ohjaajat kuuntelivat, tsemppasivat ja tukivat. Toki yksikössä asuessani saattoi olla negatiivisia ajatuksia työntekijöistä, jos koin joissakin tilanteissa tulleeni kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti.
Omaohjaajani kanssa minulla synkkasi hyvin. Hän oli rauhallinen, eikä antanut periksi kanssani. Hän osasi osoittaa auktoriteettinsa muilla tavoilla kuin räyhäämällä.
Mennyt ei määritä tulevaa
Ei ole helppoa antaa neuvoja niille nuorille, jotka painivat samankaltaisten ongelmien kanssa kuin itse nuorena painin. Elämä voi tuntua epätoivoiselta, ja nuorella voi olla tunne, että kaikki pitävät häntä narkkarina, luuserina tai rikollisena koko loppuelämän.
Ei kuitenkaan kannata antaa menneisyyden tapahtumien tai muiden ihmisten määrittää tulevaa, eikä asettaa rajoitteita elämälleen itsekään. Vaikka vanhoja asioita ei saa tekemättömiksi, niin nuorena kaikki mahdollisuudet ovat edessä. On vain hyväksyttävä oma taustansa, ja lähdettävä rohkeasti toteuttamaan haaveitaan. Joskus omaan itseensä luottaminen vaatii vaikeitakin ratkaisuja, kuten paikkakunnan ja kaveriporukoiden vaihtamisen. Ja tietysti nuori tarvitsee elämän suunnan muuttamiseen myös aikuisten tukea, jota itse sain sekä perheeltäni että Lausteelta.
Haaveissa lääkis
Minulla menee nykyään hyvin. Aloitin Puistolassa asuessani ammattikoulun ja suoritin maalarin koulutuksen neljässä vuodessa keskeytyksettä. Olen tehnyt maalausalan töitä Helsingissä ja Turussa.
Nyt luen pääsykokeisiin. Toiveissani on päästä opiskelemaan lääketiedettä tai jotakin fysiikkapainoitteista alaa. Sitä varten olen myös käynyt iltalukiossa lääkikseen vaadittavat kurssit luonnontieteistä. Haaveilen myös siitä, että saan nähdä maailmaa kenties myöhemmin perustaa oman perheen.
