Koulupoissaolojen taustalla voi olla monenlaisia syitä, joihin niihin puuttuminen vaatii usein perhekeskeistä tukea ja moniammatillista yhteistyötä. Kouluakäymättömyys ei ole uusi ilmiö, mutta aihe on noussut Suomessa lähivuosien aikana vahvemmin julkiseen keskusteluun, seurantaan ja tutkittavaksi.
Vuodesta 2001 erityisluokanopettajana työskennellyt Tiina Laurén-Knuutila on törmännyt kouluakäymättömyyteen uransa eri vaiheissa. Erityisesti se alkoi häntä mietityttää nykyisessä työpaikassaan Turun Kiinamyllyn sairaalakoulussa.
Kiinnostus kouluakäymättömyyden ilmiöön sai Lauren-Knuutilan liittymään tutkimushankkeeseen. Työn alla olevaan väitöskirjaansa hän on haastatellut 20:tä yli 15-vuotiasta nuorta ja 16 huoltajaa kouluakäymättömyyden kokemuksista ja tekijöistä, jotka ovat auttaneet nuorta palaamaan kouluun.
Opetushallituksen tilaaman, vuonna 2020 ilmestyneen Jyväskylän yliopiston tekemän kartoituksen mukaan Suomessa oli tällöin noin 4 000 peruskouluikäistä koulupudokasta. Koulupudokkaita on alakoulun ensimmäistä luokkaa käyvissäkin, mutta enemmistö on yläkouluikäisiä.
– Murrosikä sekä vaihtuvat ryhmät ja opettajat voivat olla monelle haaste, jos nuoren elämässä on muitakin kuormitustekijöitä, Laurén-Knuutila sanoo.
Kouluakäymättömyyden monet syyt
Lapsen kouluakäymättömyyden taustalla on erilaisia syitä, kuten mielenterveysongelmat.
– Voi olla, että lapsi ei pysty tulemaan masennuksen tai ahdistuksen takia kouluun, vaikka haluaisikin. Tällöin lapsi tarvitsee hoidollista apua, Laurén-Knuutila muistuttaa.
Lapsi voi myös vältellä negatiivisia tunteita ja jännitystä herättäviä koulutilanteita, kuten esitelmiä, sosiaalisia tilanteita tai arvioinnin kohteeksi joutumista.
– Koulusta pois jäämistä voivat aiheuttaa myös koulukiusaaminen, oppimisen tuen tai psykologisen turvallisuuden puute tai liiat ärsykkeet koulussa.
Toisaalta nuori voi jättäytyä koulusta pois hakeakseen huomiota ja elämyksiä muualta, esimerkiksi kaveriporukasta tai pelien maailmasta. Kouluakäymättömyyden taustalla voi myös olla perhesyyt, kuten lapsen perustarpeiden – ruuan, unen ja perusturvallisuuden – laiminlyönti tai koulunkäynnin tuen puute. Tämä johtuu usein vanhempien voimavarojen puutteesta. Koulusta poisjäännin taustalla voi olla joskus myös lapsen päätyminen hoivaajan rooliin kotonaan esimerkiksi sairaalle tai alkoholisoituneelle vanhemmalleen tai pikkusisaruksilleen.
Koulun suuri vaikutus lapsen kehitykseen
Koulu on monella tapaa hyvin tärkeä paikka lapselle.
– Koululla on suuri merkitys lapsen kognitiivisen ja sosioemotionaalisen kehityksen kannalta. Koulussa opitaan olemaan itsensä ja toisten kanssa. Siellä on turvallisia ja tukevia aikuisia, Laurén-Knuutila listaa.
Jos nuori jää pois koulusta, hän jää jälkeen oppimisessa, eristäytyy ryhmästä ja sosiaalisista kuvioista.
– Pahimmillaan koulupudokkuus on inhimillinen tragedia, joka laskee lapsen itsetuntoa ja opintomenestystä, ja vaikuttaa jatko-opinnoissa ja työelämässä asti. Kroonistuessaan koulupudokkuus ennustaa vahvasti syrjäytymistä, joka tulee yhteiskunnallekin kalliiksi – valtiontalouden tarkastusviraston laskelman mukaan yksi syrjäytynyt nuori aiheuttaa 1,2 miljoonan euron kulut.
Kuormittavaa vanhemmille ja sisaruksille
Lapsen koulupudokkuus vaikuttaa myös vanhemman jaksamiseen. Lapsen asioiden hoitaminen, monet tapaamiskäynnit sekä huoli oman lapsen hyvinvoinnista kuormittavat ja vaikuttavat negatiivisesti mm. vanhempien työssäkäyntiin.
– Koulupudokkuus voi herättää myös häpeän ja epäonnistumisen tunteita. Lisäksi kouluakäymättömän lapsen esimerkki ja vanhempien kuormittuminen vaikuttavat negatiivisesti perheen muihin lapsiin.
Auttajilla oltava yhteinen päämäärä
Laurén-Knuutilan mukaan koulupudokkuuden ehkäiseminen ja katkaiseminen vaatii kouluissa rohkeutta varhaiseen puuttumiseen, pysähtymistä asian äärelle.
– Kouluakäymättömyyden taustalla voi olla pienikin asia, ja kun se saadaan ajoissa selville, asian korjaaminen on helpompaa.
Nuoren ja hänen huoltajansa pitää tulla kuulluksi, ja heitä on kohdeltava kunnioittavasti.
– Tutkimusten mukaan perheen merkitys koulupudokkuuden selättämisessä on huomattavasti pedagogisia keinoja suurempi. Vanhempien osallisuus, sitoutuminen ja tarvittaessa vanhemmuustaitojen tukeminen auttavat lasta pääsemään kiinni koulunkäyntiin.
Parhaat tulokset saadaan monialaisella yhteistyöllä – mukana on lapsen ja perheen yksilöllisten tarpeiden mukaan koti, koulu, sosiaalitoimi ja -hoito. Kun kaikkien osapuolten välille saadaan luottamukselliset suhteet sekä yhteinen ymmärrys tilanteesta ja tavoitteista, voi lapsi saada apua ja uskoa peruskoulun loppuun saattamiseen vaikeidenkin vaiheiden jälkeen.
– Toivonkipinää ja luottamuksellista, välittävää yhteyttä lapseen ja vanhempiin pitäisi ammattilaisten toimesta vaalia haastavimmissakin paikoissa. Nyt jo edesmennyt psykologi Ann-Christine Qvarnström-Obrey sanoi viisaasti: ”Jotta lapset voivat kokea toivoa, pitäisi vanhempienkin kokea sitä. Ja toivoa syntyy vain silloin, jos joku osoittaa välittämistä.”
Artikkeli on julkaistu myös vuoden 2024 Pilke-lehdessä.
