Psykiatrian osaaminen sijaishuollossa

Tarjoamme sijaishuollon palvelukokonaisuuden lapsille ja perheille, jotka jäävät nykyisessä järjestelmässä lastensuojelun ja psykiatrian palveluiden välimaastoon.

Moniammatillinen työryhmämme antaa apua lapsille, joiden kuntoutustarpeeseen ei vastata muualla. Asiantuntevan hoidon ja kasvatuksen lisäksi lapsi saa paljon aikuisten läsnäoloa ja aikaa, turvalliset ja tukevat arjen rakenteet sekä yksilölliset koulupalvelut.

Kahdessa asuinyksikössämme on kummassakin viisi asiakaspaikkaa, joihin voidaan sijoittaa 8–17-vuotiaita lapsia. Kummallakin osastolla työskentelee kahdeksan ohjaajaa sekä osastojen yhteinen esimies. Työskentelymme perustana on kuntouttava arki ja yksilöllinen kohtaaminen.

Lisäksi käytössä ovat sosiaalityöntekijän, erityisopettajan, psykologin, toimintaterapeutin ja nuoriso- ja lastenpsykiatriaan erikoistuneen lääkärin palvelut.

Tiivis yhteistyö vanhempien ja muiden lapsen läheisten kanssa on olennainen osa hoito- ja kasvatustyötämme. Lähtökohtanamme on, että koko perheen kuntouttaminen on osa lapsen kuntouttamista. Lausteen palvelut nojaavat ammattilaisten saumattomaan yhteistyöhön sekä vankkaan lastensuojelun ja psykiatrian osaamiseen.