Valtakunnallisilla lastensuojelupäivillä lanseerattiin uusi hästäg #SiksiLastensuojelu. Sen on tarkoitus levittää sanomaa siitä, miksi lastensuojelu on niin tärkeää: Miksi annamme sydämemme lastensuojelulle.
Otin osaa CareDayn (sijaishuollon juhlapäivä) suunnitteluun, ja siellä pääasiassa sosiaalialan ammattilaisista koostuvassa tiimissä nousi keskusteluun aihe ”Voitaisiinpa tuoda enemmän esiin positiivisia kokemuksia lastensuojelusta, kun niitä negatiivisia uutisoidaan niin paljon enemmän.” Huvittavan tästä keskustelusta tekee se, että puolestaan lastensuojeluun pettyneiden vanhempien keskuudessa yleinen mielipide näyttää olevan ”Voitaisiinpa tuoda enemmän esiin lastensuojelussa tapahtuneita vääryyksiä, mutta kun media ei halua kirjoittaa niistä.”
Tasapainoa on vaikea löytää, ja koen, että erityisesti nyt korona-aikana somekuplamme on vahvistunut seuraamaan sitä uutisointia, joka meitä kiinnostaa. Minä niin toivon, että molempia näkökulmia uutisoitaisiin. On tärkeää viedä oikeuteen ja tuoda esiin lapsiin kohdistunutta vääryyttä tai väkivaltaa, koska silloin lapset ja nuoret itsekin ymmärtävät puuttua siihen, jos kokevat vastaavaa. Toisaalta on myös äärimmäisen tärkeää tuoda esiin kiitollisuutta ja hyvinvointia lastensuojelussa, koska ainakin minä uskon, että sitä valtaosa lastensuojelusta on. Sehän on koko lastensuojelun perimmäinen tarkoitus.
Meillä suomalaisilla on kuitenkin perin juurin pedantti näkemys siitä, että kehu toiselle nousee päähän. Tai että itseään kehuvat ihmiset ovat ylimielisiä. Aihe on puhututtanut minua viime aikoina erityisen paljon, koska olen saanut äärettömän hyvää palautetta työstäni lastensuojelun kokemusasiantuntijana. Onko minulla oikeus olla heidän kanssaan samaa mieltä? Olenko minä siis tehnyt jotain hyvää ja tärkeää?
Voisin tältä istumalta kirjoittaa sata tarinaa siitä, miksi lastensuojelu joidenkin vanhempien mielestä ei lainkaan ole lasten suojelua. Voisin kirjoittaa kokemuksia vieraannuttamisesta tai pakkohuostaanotoista. Paljon vaikeampaa on kirjoittaa onnistumisen kokemuksista. Sitä jotenkin jymähtää näkemään vaikeita asioita, suorittaa elämää eteenpäin, ja vasta pitkän ajan kuluttua huomaa, miten paljon hyvää siinä ajassa itseasiassa on saavutettu.
Hyvin toimiva lastensuojelu saattaa vain nopeasti käväistä perheen elämässä. Myös jatkuvasti uutisoitu työntekijöiden vaihtuvuus ja muutokset organisaatiorakenteissa varmasti vaikuttavat siihen, että perhe ja sosiaalityöntekijä eivät käy asiakkuuden kehityskaarta yhdessä koko matkaa. Tällöin myös onnelliset hetket ja kiitokset saattavat jäädä kuulematta.
Minun kiitokseni tänään kuuluu ansaitusti monelle ihmiselle.
Ensinnäkin kiitos sinulle, joka päätit lukea tämän tekstin. Toivottavasti se on antanut sinulle jotain uutta. Jos se jostain syystä ei olisi, niin tässä jotain, mitä et ehkä ole kuullut. Äitini kirjoitti sen mietelausevihkooni, kun olin lapsi:
”Elon merta kun lähdet kulkemaan, on kulku niin monenlaista. Joskus on tyyntä ja rauhaisaa, joskus taas vastakkaista. Mut eihän se eloa oisikaan, jos tyyn’ ois meren pinta. Sillä taistelu vasta on elämää ja voitto on elämän hinta.”
Kiitos myös teille, jotka olette työskennelleet perheemme kanssa lastensuojelussa. Päätökset sijoittaa lapsi minulle, tarjota lapselle ammatillista tukihenkilöä ja minulle työnohjausta, ovat kaikki vieneet arkeamme ja sitä kautta lapsen kasvua ja kehitystä oikeaan suuntaan.
Lopuksi vielä kiitos minulle, että olen sinnikkäästi ajatellut lapsen parasta. Muistan hyvin sen pienen lapsen, joka rikkinäisenä luokseni tuli. Nykyään hän on itsenäisesti toimiva esiteini, jolla on huomattavan hyvä itseluottamus. Uskon, että hänestä kasvaa älykäs ja tasapainoin aikuinen.
Olen jo huomannut, että LinkedInissä ja Instagramissa #SiksiLastensuojelu hästägin alle ovat ammattilaiset jakaneet kokemuksiaan. Kannustan myös sinua jakamaan positiivisia kokemuksiasi lastensuojelun parissa toimimisesta! Ole rohkea, ja kerro, mitä hyvää sinun työssäsi on; miksi lastensuojelu on niin tärkeää.
Minna Aittala, Kokemuskumppani
