Tampereen yliopistollisen sairaalan nuorisopsykiatrian professori ja ylilääkäri Riittakerttu Kaltiala-Heino on paneutunut väkivaltakäyttäytymisen ja mielenterveyden häiriöihin intensiivisesti koko 2000-luvun ajan työskennellessään Erityisen vaikeahoitoisten alaikäisten psykiatrisessa tutkimus- ja hoitoyksikkö EVA:ssa.
Kaltiala-Heinon mukaan tilastot ovat positiivisia sen suhteen, että nuorten tekemien rikosten määrä on pienentynyt 1990-luvulta, päihteiden käyttö on vähentynyt ja nuorten väkivaltakäyttäytyminenkään ei jatkuvasti lisäänny.
Monet mielenterveyden häiriöt lisäävät väkivaltaisen käyttäytymisen riskiä nuorilla, esimerkiksi käytöshäiriöt, ADHD, psykoosi ja myös mielialahäiriöt. Lisäksi päihdehäiriöt, oppimisen erityisvaikeudet ja traumat – esimerkiksi seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutuminen – voi altistaa väkivaltakäyttäytymiseen.
– Toki nuoren väkivaltaisuuteen on vaikutusta myös elinympäristöllä ja vuorovaikutussuhteilla. Jos nuori ei esimerkiksi kykene muodostamaan vastavuoroisia kaverisuhteita, hänellä on kehityksellisiä ongelmia, joihin olisi aihetta paneutua.
Nuoren saadessa apua kognitiivisiin vaikeuksiin ja tunteiden sääntelyn ongelmiin, voidaan lieventää väkivaltaisuutta aiheuttavia käytöshäiriötä.
Riittakerttu Kaltiala-Heino, nuorisopsykiatrian professori
Väkivaltaisuuden hoidossa on tärkeää hoitaa mielenterveyden häiriöitä niiden vaatimalla tavalla. Sen lisäksi pitäisi päästä korjaamaan nuoren väkivaltakäyttäytymiselle altistavia taitopuutoksia.
– Nuoren saadessa apua kognitiivisiin vaikeuksiin ja tunteiden sääntelyn ongelmiin, voidaan lieventää väkivaltaisuutta aiheuttavia käytöshäiriötä.
Jos nuorella on poikkeuksellisen vahva temperamentti, tai neuropsykiatrisia ongelmia, nuori monesti tarvitsisi erityistoimenpiteitä saavuttaakseen tavallisen kehitystason.
– Ongelmana on se, että yleensä nämä nuoret saavat tukea jopa vielä vähemmän, koska usein myös heidän vanhemmillaankin on samoja ongelmia.
Kaltiala-Heinon mukaan kulttuurissamme vanhemmuus katoaa liian nopeasti, ja nuorille annetaan yhä enemmän vastuuta, ja heiltä vaaditaan paljon.
– Nuori tarvitsee kuitenkin edelleen ohjausta ja rajoja, vaikka hänen itsekontrollinsa pikkuhiljaa lisääntyy. Jos samalla nuori ei kehitykään ikätasoisesti, seuraa ongelmia: aggressiota ja väkivaltakäyttäytymistä. Pitäisi ajoissa tunnistaa ne tilanteet, joissa nuori tarvitsee ohjausta.
Monissa tilanteissa myös vanhemmat tarvitsevat apua nuoren ohjaamiseen, ettei vanhemmat menetä nuoresta otettaan täysin.
Tieto väkivaltariskin pienentämiseen
Vanhan Vaasan sairaalassa työskentelevä psykologi-psykoterapeutti Monica Gammelgård esitteli puheenvuorossaan systemaattisia riski- ja tarvekartoituksia, ja kertoi millä tapaa niitä voidaan hyödyntää osana vaativahoitoisten lasten kuntoutusta.
Väkivaltainen ja vakava käytöshäiriö-oireilu on yleisimpiä syitä nuorten sijoittamiselle laitosolosuhteisiin sekä nuorisopsykiatriassa että lastensuojelussa.
– On tärkeää saada käyttöön näyttöön perustuvia ja riittävän läpinäkyviä luokittelu- ja arviointimenetelmiä, jotta voidaan vähentää virheellisin perustein tehtyjä sijoituksia ja suunnata nuorten hoitoa oikein, Gammelgård sanoo.
SAVRY:n avulla lastensuojelussa saadaan tarkempaa tietoa, mitä ammattilaisen apua nuori tarvitsee.
Monica Gammelgård, psykologi-psykoterapeutti
Hän arvioi väitöskirjatutkimuksessaan SAVRY-riski -ja tarvekartoitusmenetelmän toimivuutta nuorisopsykiatrian ja nuorten oikeuspsykiatrian yksiköissä ja koulukodeissa asiakkaana olevien nuorten parissa.
– Riskikartoitus selvittää vakavan väkivaltariskin keskeiset taustamuuttujat. Kun ne tiedetään, voidaan vähentää riskimuuttujien negatiivista vaikutusta nuoren kehitykseen sekä hyödyntää suojaavia muuttujia, jotka pienentävät väkivallan riskiä.
Riskimuuttujia ovat muun muassa päihteet, itsetuhoisuus tai vanhemmuuden puuttuminen. Suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi voimakkaat kiintymyssuhteet, voimakas sitoutuminen kouluun ja positiiviset asenteet auktoriteetteja kohtaan.
Gammelgård kertoo SAVRY:n ennustavan väkivaltaista käytöstä osasto-olosuhteissa, laitoksen ulkopuolella sekä lyhyellä että pidemmällä aikavälillä. Hän myös kouluttaa terveys- ja sosiaalialan ammattilaisia menetelmän soveltamiseen.
– SAVRY:n avulla lastensuojelussa saadaan tarkempaa tietoa, mitä ammattilaisen apua nuori tarvitsee, miten väkivaltaista käytöstä voidaan ennaltaehkäistä ja miten nuoren vahvuuksia voidaan hyödyntää.
Keinoja tunteiden hallintaan
Psykologi ja psykoterapeuttikouluttaja Lauri Parkkinen toi seminaaripuheenvuorossaan esiin eri lähtökohtia ja työkaluja, joita hän soveltaa yksilöterapeuttina nuorten väkivaltaisuuden hoidossa.
Parkkinen korostaa, että aggressiivisuus ei ole sairaus, vaan keino hallita häpeän, epäonnistumisen ja arvottomuuden kokemuksia tunteita.
– Aggressiivisesti käyttäytyvä ihminen ei tunnista häpeän tunnetta.
Yhteiskunnassamme väkivallasta seuraa rankaisu, mutta se ei auta väkivaltaisesti käyttäytyvää pääsemään eroon haitallisesta käytöksestä. Parkkisen mukaan positiivinen vahvistaminen toimii aggressiivisuuden hoidossa rankaisua paremmin.
Nuoren on ensin opittava tunnistamaan eri tunteet ja niiden yllykkeet. Sen jälkeen hän voi käyttäytymisen tasolla harjoitella erilaisia taitoja, joiden avulla hallita esimerkiksi väkivaltaisuuteen altistavaa häpeän tai vihan tunnetta.
– Ilman tunteiden ennakointia ja tunnistamista ihminen ei pysty käyttämään hyväkseen mitään menetelmää, kuten rentoutusta, tunteen käsittelyyn.
Hoito onnistuu parhaiten, kun myös vanhemmat ottavat terapiassa opetetut taidot käyttöön lapsen kanssa.
Lauri Parkkinen, psykologi ja psykoterapeuttikouluttaja
Vanhempien tai lastenkodin ohjaajien osallistuminen kuntoutukseen on erityisen tärkeää.
– Terapeuttina ajattelen, että minun osuuteni kuntoutumisesta on viisi prosenttia. Hoito onnistuu parhaiten, kun myös vanhemmat tai muut lapsen merkittävät aikuiset ottavat terapiassa opetetut taidot käyttöön lapsen kanssa.
Lyhyet interventiot riittävät lapsille, joilla on asiat melko hyvin. Monissa tapauksissa tarvitaan moniammatillista apua.
–Psykoterapialla on pieni työnohjauksen rooli. Kodin tai laitoksen arjessa täytyy tehdä muutoksia, jotta lapsi saa tukea muutokseen jokapäiväisessä elämässä.
Parkkinen ei näe toivottomana vaikeitakaan tilanteita.
– Mahdollisuuksia on aina, mutta terapiallakaan eri ratkaista kaikkea. Tärkeää on arjen turva, ja se, että nuori ei jää yksin niiden tunteiden kanssa.
