Asiakastarina: Vakavasta masennuksesta kärsivän Liisan toipuminen alkoi Lausteella

Olen ollut yläkoulusta asti tunnollinen oppilas. Kun pääsin lukioon, otin heti liikaa kursseja, ja kotitehtäviä oli pakko tehdä paljon. Harrastan myös kitaransoittoa, näyttelen teatterissa ja tanssin. Ennen loppuunpalamistani olin lisäksi partionjohtaja. Minun on ollut vaikea sanoa ei, kun on pyydetty johonkin mukaan.
Kuuntelen musiikkia paljon ja tykkään laulaa ja soittaa. Avenged Sevenfold ja Suvi Teräsniska ovat suosikeitani. Vanhempani erosivat kun olin kuusivuotias, ja kun äitini meni uusiin naimisiin, esiinnyimme ystäväni kanssa häissä. Soitimme Kaija Koon Kuka keksi rakkauden ja vieraiden pyynnöstä vielä muitakin rakkauslauluja.

Menetin mielenkiintoni aikaisemmin tärkeisiin asioihin enkä pystynyt keskittymään koulussa mihinkään.

Viime keväänä en enää jaksanut nousta sängystä aamuisin. Tunsin, että se oli jotain muuta kuin vain väsymystä. Menetin mielenkiintoni aikaisemmin tärkeisiin asioihin enkä pystynyt keskittymään koulussa mihinkään. Samalla aloin liikkua entistä enemmän ja oksentelin ruoan jälkeen. Laihduin nopeasti tosi paljon.
Asun isäni luona joka toinen viikonloppu, ja hän epäili että minulla on syömishäiriö. Asiaa ei kuitenkaan silloin otettu puheeksi.

Ensimmäinen yritys

Lopulta sanoin pahasta olostani äidille. Hän oli sitä mieltä, ettei minun tarvitse mennä kouluun, jos en jaksa. Opettajani oli myös tosi ymmärtäväinen, eikä koulun päästä tullut mitään paineita. Menimme lasten ja nuorten poliklinikalle, mistä sain lääkkeitä. Niiden olisi pitänyt alkaa vaikuttaa parin viikon päästä, mutta oloni vaan paheni.
Oli toukokuun puoliväli, kun päätin ottaa yliannoksen lääkkeitä. Pikkuveljeni oli omassa huoneessaan ja äiti oli puolisoineen saunassa. Tajusin heti lääkkeet otettuani mitä olin tehnyt. Pyysin veljeä soittamaan äidille ja sanomaan, että minua huimaa.
Kun äiti ja hänen miehensä tulivat saunalta, he huomasivat lääkepurkin. Olin ottanut migreenilääkkeitäni, jotka ovat myös verenpainelääkkeitä. Sairaalaan piti päästä nopeasti. Äiti soitti myrkytyskeskukseen, ja minua lähdettiin viemään sairaalaan. Sain lääkehiiltä ja olin yön yli tarkkailussa.
Minua oltiin päästämässä kotiin yhden yön jälkeen, mutta äiti otti yhteyttä omaan sairaanhoitajaani. Hän pyysi lääkäriä kirjoittamaan minulle lähetteen osastolle, sillä ei minua voinut päästää kotiin tapahtuneen jälkeen.
Osastolla oli aluksi outoa. Peruskoululaiset kävivät osaston omaa koulua, mutta minulla ei ollut päivisin mitään tekemistä. Kännykkääkään ei saanut käyttää kuin yhdessä huoneessa. En saanut mennä heti ruoan jälkeen vessaan etten oksentaisi, syömistäni seurattiin, ja painoni tarkastettiin kerran viikossa.
Tarkkailu tuntui välillä tosi pahalta, ja syömisen jälkeen tuli syyllisyys. Pikku hiljaa olo sitten parani. Tuntui turvalliselta, kun tiesi ettei itselleen voi tehdä mitään. Vanhemmat, sukulaiset ja kaverit kävivät vierailemassa. Viikonloppuisin pääsi käymään kotona.

Huonoa onnea

Juhannukseksi pääsin kotiin uusien lääkkeiden kanssa. Menimme viettämään juhannusta saareen isäni ja hänen uuden perheensä kanssa. Oloni oli jostain syystä yhtä huono kuin ennen osastolle pääsemistä, ehkä huonompikin. En pystynyt tekemään muuta kuin makaamaan sängyssä.

Päätin ottaa dosetistani loput lääkkeet. Siinä oli kolmen päivän annos uni- ja ahdistuslääkkeitä, ja minulle juuri määrättyjä lääkkeitä.

Päätin ottaa dosetistani loput lääkkeet. Siinä oli kolmen päivän annos uni- ja ahdistuslääkkeitä, ja minulle juuri määrättyjä lääkkeitä. Saarelta ei päässyt yöllä pois, joten isä valvoi kanssani yön yli ja seurasi vointiani. Onneksi selvisin siitä. Palasin kuitenkin osastolle ja olin siellä elokuuhun asti.
Jälkeenpäin kävi ilmi, että minulle oli määrätty väärää lääkettä. Osaston tietokoneet olivat sekaisin, ja resepti kirjoitettiin ulkomuistista. Juhannuksen jälkeen en saanut enää pitää dosettiani. Se on aina jollain aikuisella.
Kun pääsin taas kotiin, koulunkäynti sujui jonkin aikaa. Pian minua alkoi taas väsyttää. Sovimme, että suoritan kurssit itsenäisesti, mutta en pystynyt siihenkään. Partiosta tuli liikaa paineita, ja lopetin sen. Teatteri jäi onneksi samoihin aikoihin tauolle.
Sairaanhoitajani ehdotti silloin, että hän voisi tehdä ilmoituksen, jolla pääsen sijoitukseen. Lokakuun alussa kuitenkin löysin lääkkeeni ja otin niitä paljon enemmän kuin juhannuksena. Yritin heti sen jälkeen soittaa äidilleni, mutta en saanut häntä kiinni. Tavoitin isäpuoleni, joka pyysi että yrittäisin oksentaa.
Kun hän saapui, makasin vessan lattialla tajuttomana. Hän sai minut hereille, ja lähdimme kiireellä sairaalaan. Seuraavaan hoitokokoukseeni tulivat myös sossut ja sain kuulla, että Lausteella on vapaa paikka minulle.

Minusta tämä oli alusta asti hyvä paikka. Oli outoa olla pois kotoa, mutta oli paljon turvallisempi olo.

Kohti toipumista

Seuraavana päivänä isä ajoi minut Lausteelle. Matkalla kävimme syömässä huoltoasemalla. Perillä tapasimme äitini. Tutustuin heti osastoni esimieheen, omaohjaajaani ja Vahalan Essiin. Katselimme paikkoja, sain nähdä huoneeni, ja joimme kahvit. Vanhemmat lähtivät, ja minä jäin.
Olin kuullut osastolla muilta nuorilta, ettei Lausteella ole mukavaa. He eivät kuitenkaan olleet täällä omasta tahdostaan, toisin kuin minä. Minusta tämä oli alusta asti hyvä paikka. Oli outoa olla pois kotoa, mutta oli paljon turvallisempi olo.
Alussa olin keittiössä töissä kolme viikkoa. Sain siitä vähän rahaa ja oli jotain tekemistä. Se auttoi valmistautumaan kouluun, ettei tarvinnut vaan lepäillä. Kun en vielä käynyt koulua, joku oli seurassani aamuisin. En joutunut olemaan yhtään yksin.
Aloitin koulunkäynnin taas marraskuussa, kun alkoi uusi jakso. Aluksi minut vietiin ja haettiin, mutta nyt kuljen bussilla. Kursseja on vähän, mutta keskittymiskykyni on edelleen huono. Pitää tehdä tosi paljon töitä, että asiat saa pysymään mielessä. On ollut kuitenkin kiva käydä koulussa ja nähdä koulukavereita.

Tulevaisuus

Tapaan täällä toimintaterapeuttia, ja aloitan psykoterapian pian. Olemme tehneet hengitysharjoituksia ja vastaavia, jotka auttavat saamaan ajatukset pois ahdistuksesta. Ruokalassa ohjaajat seuraavat, että syön tarpeeksi. Ohjaajat ovat tosi mukavia, samoin muut nuoret, ja olen saanut uusia ystäviä. Siivoamme yhdessä, käymme kuntosalilla ja joskus leffassakin. Musatalon studioon pääsee kerran viikossa soittamaan ja laulamaan.
Meillä oli äskettäin kokous, jossa päätettiin, että olen täällä vielä kolme kuukautta, minkä jälkeen menen varmaan itsenäistyvien nuorten osastolle. Tiedän, että en ole vielä valmis palaamaan kotiin. Minulla on edelleen itsetuhoisia ajatuksia.
Olen ajatellut yliannostuksista jälkeenpäin, että onneksi olen tajunnut pyytää apua enkä ole onnistunut siinä, mitä olen yrittänyt. Sen hetken aikana on tuntunut vaan siltä, ettei ole mitään muuta vaihtoehtoa.
En vielä tiedä, mitä teen lukion jälkeen. Ehkä opiskelen jotain, ja toivottavasti olen päässyt yli masennuksesta ja syömishäiriöstä. Toivottavasti elämä on parempaa.

Liisan nimi on muutettu.

Lue myös nämä

Satulavuoren koulu tukee lasten kuntoutumista: turvallisuuden tunne on paras tae oppimiselle

Satulavuoren oppilaiden kouluhistoria on usein rikkonainen ja koulussa käyminen on ollut satunnaista. Monen oppilaan osalta kunnan perusopetuksessa on kokeiltu kaikki tuen portaat ja koulunkäynnin vaihtoehdot. Satulavuoren koulussa halutaan auttaa oppilaita rakentamaan myönteistä käsitystä itsestään oppijoina. Tänä syksynä on iloittu siitä, että lähes kaikki lapset ovat käyneet säännöllisesti koulussa. Satulavuoren koulu tarjoaa opetusta Perhekuntoutuskeskus Lausteelle sijoitetuille

Päivärinteessä yhdistyvät laitoshoito, koulunkäynti ja perhetyö

Tilanteessa, jossa lapsella on vakavia haasteita koulunkäynnissä, tarvitaan vaikuttavia tekoja. Uusi lastensuojelun palvelumme tuo yhteen tarvittavat tukitoimet ja verkostot. Tavoitteena on lapsen tilanteen parantuminen ilman huostaanottoa ja pitkäaikaista kodin ulkopuolelle tapahtuvaa sijoitusta. Päivärinteen toiminnan keskiössä on koko perheen kuntouttaminen. Perhekuntoutuskeskus Lauste on käynnistänyt uuden lastensuojelun toimintamallin, joka yhdistää sijaishuollon, koulupalvelut ja kotiin vietävän perhetyön. Ensimmäiset

Kun lapsi ei käy koulua, usein koko perhe tarvitsee tukea

Koulupoissaolojen taustalla voi olla monenlaisia syitä, joihin niihin puuttuminen vaatii usein perhekeskeistä tukea ja moniammatillista yhteistyötä. Kouluakäymättömyys ei ole uusi ilmiö, mutta aihe on noussut Suomessa lähivuosien aikana vahvemmin julkiseen keskusteluun, seurantaan ja tutkittavaksi. Vuodesta 2001 erityisluokanopettajana työskennellyt Tiina Laurén-Knuutila on törmännyt kouluakäymättömyyteen uransa eri vaiheissa. Erityisesti se alkoi häntä mietityttää nykyisessä työpaikassaan Turun Kiinamyllyn