Päivärinteessä yhdistyvät laitoshoito, koulunkäynti ja perhetyö

Tilanteessa, jossa lapsella on vakavia haasteita koulunkäynnissä, tarvitaan vaikuttavia tekoja. Uusi lastensuojelun palvelumme tuo yhteen tarvittavat tukitoimet ja verkostot. Tavoitteena on lapsen tilanteen parantuminen ilman huostaanottoa ja pitkäaikaista kodin ulkopuolelle tapahtuvaa sijoitusta. Päivärinteen toiminnan keskiössä on koko perheen kuntouttaminen.

Perhekuntoutuskeskus Lauste on käynnistänyt uuden lastensuojelun toimintamallin, joka yhdistää sijaishuollon, koulupalvelut ja kotiin vietävän perhetyön. Ensimmäiset asiakkaat aloittivat Päivärinne-nimisessä laitoshoidon yksikössä vuoden 2024 heinäkuussa. Päivärinteen asiakaspaikoista valtaosa täyttyi heti seuraavina kuukausina. Palvelun kysyntä kertoo sen tarpeesta.

Turussa sijaitsevassa Päivärinteessä työskentely tapahtuu systeemisellä otteella koko perheen, lähteisten ja viranomaisverkostojen kanssa. Lasta ei pyritä sopeuttamaan laitoshoitoon, vaan lapsi on suunnitellusti mahdollisimman paljon kotona ja työskentely tapahtuu siellä, tutussa ympäristössä. Vanhemmat ovat aktiivisesti mukana lapsen arjessa. Uudella toimintamallilla pyritään vastaamaan aiempaa paremmin lasten ja perheiden tarpeisiin.

– Kun lapsi sijoitetaan laitokseen, tulisi kuntoutuksen sekä lakisääteisestä, taloudellisesta että inhimillisestä näkökulmasta tähdätä siihen, että sijoitus on tilapäinen ratkaisu ja lapsi palaa takaisin kotiin. Valitettavan usein käy kuitenkin niin, että samalla kun lapsen fyysinen välimatka perheeseensä kasvaa, kasvaa myös emotionaalinen etäisyys. Mitä pidemmän ajan lapsi on pois kotoaan, sitä haastavammaksi perheen jälleenyhdistämisestä tulee. Tätä ongelmaa haluamme uudella palvelullamme ehkäistä, painottaa Jussi Ketonen, Perhekuntoutuskeskus Lausteen johtaja.

Päivärinteeseen tullaan pääasiassa avohuollon sijoituspäätöksellä. Pystymme vastaamaan myös erilaisiin kompleksisiin tilanteisiin ja autamme esimerkiksi jo huostaanotettuja lapsia ja heidän perheitään.

Lastensuojelun ja perusopetuksen palvelujärjestelmiä on tarkasteltava nykyistä kokonaisvaltaisemmin

Perhekuntoutuskeskus Lausteella suhtaudutaan avoimesti palveluiden kehittämiseen ja osaamisen jakamiseen. Päivärinteen toimintamallia toteuttavat ammattilaiset ylittävätkin perinteisten tehtävänkuvien rajoja. Päivärinteen työntekijät ovat mukana jokaisessa koulupäivässä, ja koulu puolestaan toimii kuntouttavan työotteen mukaisesti. Moniammatillinen yhteistyö on tiivistä ja koko perhettä kuntouttavaa.

–Ajattelemme, että jokainen lapsi voi pärjätä koulussa, kunhan tukirakenteet kootaan oikein, Jussi Ketonen kertoo.

Koulunkäynnin merkitys lapsen arjen ja sosiaalisten verkostojen ylläpitämisessä on merkittävä.

– Koulu on yksi tärkeimmistä elementeistä lapsen toimintakyvyn ja arjen rakentumisessa. Kouluakäymättömyys ei ole huostaanoton peruste, mutta liian usein koulunkäyntiin liittyvät haasteet kumuloituvat ja johtavat lastensuojelupalveluiden tarpeeseen. Päivärinteen toimintamalli tarjoaa ennaltaehkäisevän ratkaisun, Jussi Ketonen tiivistää.

Uutta toimintamallia ovat olleet kehittämässä Perhekuntoutuskeskus Lausteen sijaishuollon palvelujen palvelujohtaja Jukka Sirtamo, koulupalveluiden johtaja Miia Mämmelä ja Päivärinteen lähijohtaja Salla Ruohonen. Kehittämistyössä on kuultu myös sidosryhmien edustajia hyvinvointialueelta ja opetustoimesta.

Kerromme mielellämme lisää Päivärinteen toiminnasta

  • Salla Ruohonen, Päivärinteen lähijohtaja
    040 801 0086, salla.ruohonen@lauste.fi
  • Miia Mämmelä, koulupalveluiden johtaja
    040 801 0087, miia.mammela@lauste.fi
  • Jukka Sirtamo, sijaishuollon palvelujen palvelujohtaja
    040 940 2413, jukka.sirtamo@lauste.fi

Lue myös nämä

Arjen hallintaa ja osallisuutta – toimintaterapia Lausteella

Satulavuoren koulussa toimintaterapia on tärkeä osa lasten ja nuorten arjen tukiverkostoa. Tavoitteena on vahvistaa toimintakykyä, osallisuutta ja elämänhallintaa niin, että arjesta muodostuu ennakoitavaa ja strukturoitua mutta samalla mielekästä ja motivoivaa. Satulavuoren koulu tarjoaa opetusta Perhekuntoutuskeskus Lausteelle sijoitetuille lapsille ja nuorille. Oppilailla voi olla monenlaisia tuen tarpeita liittyen esimerkiksi oppimiseen, tunnesäätelyyn tai arjen taitoihin. Toimintaterapeutti Hanni

Kolumni: Onko lastensuojelun iso kuva Suomessa hukassa?

Viime aikoina olen joutunut yhä enemmän pohtimaan, mikä on lastensuojelun suunta Suomessa. Olemmeko tekemässä tietoisia valintoja vai reagoimassa tilanteisiin sattumanvaraisesti? Määrittävätkö valintoja vain tiukentuvat taloudelliset ehdot, vai onko meillä olemassa selkeä tavoite? Suomessa määriteltiin lastensuojelulle vuonna 2023 kansallinen visio: lapsi ja hänen läheisensä voivat luottaa lastensuojeluun ja sen vaikuttavuuteen. Visiotyöskentelyn jatkona piti aloittaa lastensuojelun kokonaisuudistuksen

Sijoitukset vähenivät, perheiden ääni kuuluviin – New Yorkin malli on tuottanut tulosta

Kokemuskumppanuusmalli on parantanut merkittävästi perheiden tilanteita New Yorkissa. Kokemuskumppanien tuki on ollut korvaamatonta ja vähentänyt huostaanottojen tarvetta. Perhekuntoutuskeskus Lauste juhlisti 105-vuotista taivaltaan 30. tammikuuta seminaarilla, jossa tarkasteltiin kokemuskumppanuutta lastensuojelun voimavarana. Yksi seminaarin puhujista oli professori Marina Lalayants (The City University of New York), joka esitteli New Yorkissa kehitettyä kokemuskumppanuusmallia sekä tutkimustuloksia mallin toiminnasta. Lastensuojelun kanssa