Lauste täyttää 100 vuotta – suuntaamme juhlavuonna katseen lastensuojelun tulevaisuuteen

Tärkein tehtävämme on olla perheiden tukena lasten kasvattamisessa. Siinä meitä auttavat pitkä kokemuksemme, asiantunteva henkilökuntamme ja uusimmat palveluinnovaatiot.

Kerromme työstämme julkaisemalla 100 asiakaspalautetta

Perhekuntoutuskeskuksessamme tehtävä lastensuojelutyö on kehittynyt monella tapaa satavuotiaan historian aikana.
Haluamme juhlavuotenamme kertoa, miten olemme onnistuneet tukemaan ja kuntouttamaan lapsia ja perheitä erilaisissa tilanteissa. Ääneen pääsevät asiakkaamme. Julkaisemme verkkosivuillamme vuoden aikana 100 asiakaspalautetta – käy tutustustumassa asiakkaidemme palautteisiin.

Asiakaslehdestämme Pilkkeestä ilmestyy aikaisempaa laajempi juhlavuoden erikoisnumero, joka pureutuu lastensuojelun tulevaisuuden visiointiin. Pääset lukemaan juhlanumerosta myös alamme ajankohtaiseen tutkimukseen liittyviä asiantuntija-artikkeleita, asiakastarinoita sekä muun muassa artikkelin kognitiivisen käyttäytymisterapian hyödyistä.

Ei juhlavuotta ilman juhlia

Juhlimme lasten ja perheiden kanssa nauttien yhdessä tekemisestä ja huippuviihteestä Nyt ja tulevaisuudessa -juhlassa Turun Logomossa 23.5.2018.
Syyskuun 13. päivä juhlinta jatkuu Logomolla järjestettävässä Lauste 100 -kutsuvierasjuhlan merkeissä.

Viisi juhlavuoden seminaaria

Järjestämme juhlavuoden kunniaksi myös lastensuojelua käsittelevän seminaarisarjan, jonka ensimmäinen Lapset sijaishuollon asiakkaana -seminaari on Turussa 21. maaliskuuta.

Seminaari avaa vaativahoitoisten lasten monimutkaista asemaa yhteiskunnassa palveluihin liittyvien haasteiden ja mahdollisuuksien kautta. Palveluilla voidaan vahvistaa selviytymistä, hyvinvointia ja mahdollisuuksia hyvään elämään.  THL:n erikoistutkija, PsT, Marko Manninen esittää seminaarissa Koulukodin jälkeen -tutkimuksen tuloksia. Seminaarissa kuullaan myös muun muassa, minkälainen merkitys huostaanotetun lapsen henkilökohtaisilla esineillä on sijoitetulle lapselle.

Tule mukaan juhlavuoteemme! Ajankohtaista tietoa juhlavuodestamme ja seminaarisarjastamme tulet löytämään verkkosivuiltamme ja Facebookistamme!

Lue myös nämä

Blogi: Miksi sijaishuollossa tarvitaan päihdeosaamista ja tähän erikoistuneita yksiköitä?

Alaikäisten päihteidenkäyttö ja päihteisiin liittyvät kuolemat ovat viime aikoina olleet yhä useammin esillä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Aihe koskee hyvin vahvasti lastensuojelun sijaishuoltoa, koska Suomessa ei käytännössä ole alaikäisille tarjolla apua tai hoitoa päihteidenkäyttöön lastensuojelun ulkopuolella, ainakaan merkittävässä määrin, tai vähintäänkin sitä on vaikea saada. Korjatkaa, jos olen väärässä, sillä asian soisi olevan toisin. Tilanne nuorten päihteidenkäytön

Päivärinne: uudenlaista lastensuojelua

Perhekuntoutuskeskus Lauste avasi kesällä 2024 Turkuun uudenlaisen lastensuojelun palvelun. Ensimmäiset vuodet Päivärinteessä ovat olleet intensiivisiä ja sisällöltään merkityksellisiä. Työryhmä on yhdessä rakentanut uutta ajattelua lastensuojelun palvelupolusta – siitä, kuinka lasten ja perheiden tukeminen voi toteutua vaikuttavammin ja inhimillisemmin. Päivärinteessä keskiössä on laitoshoidon, koulunkäynnin ja vahvan kotiin vietävän tuen integroiminen saumattomaksi kokonaisuudeksi, jossa apu viedään lapsen

Lasten rikollisen käytöksen juurisyyt auttamisen keskiöön

Kun lapsi kokee keinottomuutta vastata kohtaamiinsa tilanteisiin, hän saattaa kaivaa nyrkit esiin. Taustalla vaikuttavat usein tiedostamattomat ylisukupolviset käyttäytymisen mallit. Kun lapsi oireilee rikoksilla tai väkivaltaisella käytöksellä, kyse ei ole pelkästä yksilön ongelmasta. Taustalla on usein monikerroksinen vyyhti kokemuksia, pettymyksiä ja kohtaamattomuutta – ja ennen kaikkea tarve tulla nähdyksi. – Ilmiö ei ole uusi, mutta sen