Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminta

Jääkö isän ja pojan yhteinen aika arjen jalkoihin? Haaveiletko yhteisestä tekemisestä poikasi kanssa? Oletteko retkeilleet yhdessä? Kiinnostaisiko kokeilla kiipeilyä ja melontaa?

Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminta vie 10–16-vuotiaat pojat isineen seikkailullisiin toimintapäiviin ja harrastekokeiluihin. Pojan kanssa pienryhmään mukaan voi lähteä myös muu läheinen mies.

Ilmoittaudu mukaan toimintaan

Isät ja pojat puussa -seikkailutoiminta on tarkoitettu juuri teille, kun

  • perheessänne on 10–16-vuotias poika.
  • perheen arkea haastavat pojan neuropsykiatriset oireet. Pojalla on ehkä ongelmia tarkkaavaisuudessa, keskittymisessä, itsetunnossa tai kaverisuhteissa.
  • pojan ja isän välinen suhde kaipaa huomiota ja vahvistusta, aikaa ja aktiivista yhdessä tekemistä.
  • tuntuisi mukavalta tavata samantyyppisessä tilanteessa olevia isiä ja poikia.

Diagnoosia tai lähetettä ei tarvita. Myös muu pojalle läheinen mies voi osallistua.

Isät ja pojat puussa -seikkailutoimintaan kuuluu

  • 3 seikkailupäivää lauantaisin ja 1–2 harrastekokeilua arki-iltaisin Varsinais-Suomen alueella.
  • Isän ja pojan kahdenkeskinen alku- ja loppuhaastattelu työntekijän kanssa.
  • Isän ja pojan yhteisiä seikkailullisia haasteita muun ryhmän kanssa. Melontaa, retkeilyä, kiipeilyä, kalliolta laskeutumista tai muuta köysitoimintaa.
  • Ruuanlaittoa nuotiotulilla tai retkikeittimillä.

Toimintaa rahoittaa sosiaali- ja terveysministeriö järjestöavustuksilla (STEA).


Tapahtumakalenteri 2026

Kevätkauden seikkailut

1. ryhmä

  • 28.3. (vk 13) Retkeily
  • 25.4. (vk 17) Köysitoiminta
  • 9.5. (vk 19) Melonta

2. ryhmä

  • 28.3. (vk 13) Retkeily
  • 12.4. (vk 17) Köysitoiminta
  • 23.5. (vk 21) Melonta

Harrastuskokeilut kevään osallistujille huhti-toukokuussa arki-iltaisin.

Tapahtumakalenteriin voi tulla muutoksia.

Syyskauden seikkailut

3. ryhmä

  • 5.9. (vk 36) Melonta
  • 3.10. (vk 40) Köysitoiminta
  • 24.10. (vk 43) Retkeily

4. ryhmä

  • 19.9. (vk 38) Melonta
  • 3.10. (vk 40) Köysitoiminta
  • 24.10. (vk 43) Retkeily

Harrastuskokeilut syyskauden osallistujille loka-joulukuussa arki-iltaisin.

Tapahtumakalenteriin voi tulla muutoksia.

Seikkailujen suuntaviivat

  • Toiminnan sitoutumismaksu on 50 euroa, joka maksetaan ensimmäisen seikkailupäivän jälkeen.
  • Isä ja poika -kaksikon toivotaan sitoutuvan osallistumaan oman ryhmänsä jokaiseen toimintapäivään.
  • Aiempaa kokemusta seikkailulajeista tai retkeilystä ei tarvita.
  • Varusteiksi riittävät säähän sopivat ulkoiluvaatteet.
  • Toimintaan sisältyy tarvittavat retkivälineet.
  • Retkipäivien ruokailut isät ja pojat valmistavat yhdessä.

Yhteiset seikkailut opettavat pojalle ja isälle toisistaan uusia puolia

  • Poikien vahvuudet tulevat hyvin esiin luonto-olosuhteissa.
  • Isät ja pojat oppivat toisistaan sekä yhdessä tekemisestä selviytyessään haasteellisista tehtävistä.
  • Niin pojat kuin isätkin voivat saada vertaistukea ja uusia kavereita.
Ilmoittaudu mukaan