Traumatietoinen kohtaaminen näkee käytöksen taakse

Miten sosiaali-, terveys- ja sivistyspalvelujen toimintatapoja ja yhteistyötä pitäisi kehittää lasten tarpeita vastaaviksi? Kysyimme eri palveluiden asiantuntijoilta traumatietoisuudesta ja siitä, millaisella yhteistyöllä saavutetaan lapsia ja nuoria eniten hyödyttäviä ratkaisuja.

Johtava sosiaalityöntekijä Silja Remes sekä konsultoiva erityisopettaja Tarja Kallio avaavat, miten kohdataan traumataustainen lapsi ja millaista tulevaisuuden tuki voi olla niin lapsille kuin heitä kohtaaville aikuisille.

Tietoisuus traumojen yleisyydestä ja niiden vaikutuksista on luonut painetta kehittää ammattilaisten traumatietoisuutta kohtaamisissa eli tietynlaista suhtautumistapaa trauman kokeneisiin asiakkaisiin. Traumatietoisuutta voi kutsua ymmärrykseksi siitä, miten trauma vaikuttaa yksilöön ja näkyy käytöksessä.

Lapsilla traumat voivat ilmetä tavoin, jota pidetään huonona käytöksenä – jopa häiriökäytöksenä. Tämän vuoksi on tärkeää, että varhaiskasvatuksessa, koulussa ja muissa lasten ja nuorten palveluissa on osaamista traumatietoisesta kohtaamisesta ja yhteistyö eri palveluiden välillä toimii.

Jokainen lapsi oireilee omalla tavallaan

Traumakokemukset voivat aiheuttaa kognitiivisia ongelmia, oppimisvaikeuksia ja muistihäiriöitä. Negatiivinen minäkuva ja huono itsetunto ovat yleisiä trauman kokeneilla lapsilla. Lisäksi käyttäytymisen ja tunteiden hallinta voi vaikeutua sekä ilmetä käytösoireita, aggressiivisuutta sekä manipulatiivisuutta.

Kun varhaiskasvatuksessa tai koulussa kohdataan trauman kokeneita lapsia, on syytä muistaa, että lapsella on hylätyksi tulemisen pelko, hän voi samanaikaisesti kokea miellyttämisen tarvetta ja teeskennellä, ettei välitä. Liioitellut tunteet, kuten paniikki, raivo, murhe ja jännitys, ovat tavallisia. Lapsi tarkkailee ympäristöä jatkuvasti vaarojen varalta. Alisuoriutuminen, tunteiden säätelyn vaikeudet ja haluttomuus ottaa haasteita vastaan ovat selkeitä merkkejä lapsen turvattomasta kiintymyssuhteesta.

Traumatietoisessa kohtaamisessa on ennen kaikkea kyse ymmärryksestä ja merkityksenannosta. Konsultoiva erityisopettaja Tarja Kallio kysyykin, kuka päättää mikä merkitys oppilaan toiminnalle tai käytökselle annetaan. Näetkö oppilaan käytöshäiriöisenä ja uhmakkaana vai turvattomana ja hädissään?

– Trauma näyttäytyy erilaisina käytösmuotoina, mutta trauma myös puhuu kaikilla kielillä. Jokainen lapsi oireilee omalla tavallaan. Pitää mennä oireen taakse, Kallio toteaa ja jatkaa:

– Ei kannata miettiä, mikä lapsessa on vikana, vaan käännetään ajatukset siihen, mitä lapselle on tapahtunut ja mitä sille asialle voi tehdä.

Tarja Kallio on sairaalaopetuksen konsultoiva opettaja. Kallion tehtävänä on tukea varsinaissuomalaisia opettajia, jotka kohtaavat työssään psyykkisesti oireilevia yläkouluikäisiä.

– Toisinaan on kyse vertaistuen antamisesta opettajalle tai psyykkisesti oireilevan oppilaan haasteisiin vastaamisesta. Joskus pohdimme, mistä saadaan lisäresursseja ja joskus taas teemme näkyväksi sen, että jo nyt tehdään paljon oikeita ratkaisuja. Yleensä ensin selvitämme asioita koulun omin voimin ja tarpeen mukaan laajennetaan verkostoa.

– Opettajien ei tulisi joutua yksin pohtimaan näitä asioita. Monialainen katsantokanta tuo kokonaisvaltaisen käsityksen tilanteesta ja ehkäisee opettajien uupumusta työstään.

Yksi turvallinen aikuinen riittää

Sosiaalialalla traumaattisia asiakkaita kohdataan usein. Asiakkaiden traumojen tunnistaminen ja oikeanlainen suhtautuminen niihin helpottaa auttamistyötä ja huomioi asiakkaiden tarpeita paremmin.

Silja Remes toimii johtavana sosiaalityöntekijänä Helsingin kaupungin lastensuojelun avohuollossa. Yli 20 vuotta lastensuojelun sosiaalitöitä tehnyt Remes tietää, että lähes jokainen heille asiakkaana saapuva lapsi tai nuori on kokenut jonkinlaisen trauman.

– Trauman kokenut lapsi tarvitsee turvallista aikuissuhdetta – oli aikuinen sitten oma vanhempi, opettaja, omaohjaaja lastensuojelussa tai varhaiskasvatuksen ammattilainen.

Remes korostaa, että pitää muistaa hoitaa koko perhettä. Työssään hän kohtaa asiakasperheitä, joiden vanhemmatkin kärsivät kompleksisesta traumasta. Vanhemmilla voi olla syvää traumatisoitumista, jota ei ole aikoinaan hoidettu sopivalla tavalla, ja se ilmenee nyt esimerkiksi epäluottamuksena lastensa sosiaalityöntekijöitä kohtaan.

– Myös vanhemman kohdalla on tärkeä pohtia, miksi hän toimii ja käyttäytyy tietyllä tavalla. Traumatietoisen kohtaamisen tulee aina lähteä ammattilaisista. Vanhempien kuunteleminen, huomioonottaminen ja ymmärtäminen on todella tärkeää.

Kukaan ei suojele lapsia yksin

Yhteistyö eri palveluiden välillä nähdään välttämättömänä traumataustaisten lasten vuoksi. Kuitenkin sosiaalipalveluissa ajatellaan, että opettajat välttelevät vastuutaan, ja varhaiskasvatus sekä koulutoimi kokevat, että sosiaalipuoli ei toimi tai tee tarpeeksi. Miten tämänkaltainen vastakkainasettelu jätetään historiaan ja rakennetaan toimivaa yhteistyötä?

Yhteistyö on mahdollista eri palvelujen välillä, jos päästään sektoreista eroon ja osataan katsoa asioita myös muiden palvelujen näkökulmasta.

– Toisen työn ymmärtäminen ja arvostaminen on tärkeää. Helposti yritetään siirtää vastuuta puolin ja toisin, vaikka ei välttämättä ymmärretä mikä toisen työssä on mahdollista ja mikä ei, Silja Remes sanoo.

– Esimerkiksi meillä sosiaalipuolella saatetaan turhautua opettajien vastustukseen tai kyseenalaistamiseen. Vaatii hetken ymmärtää, että tästä ei ole kysymys. Pitäisi huomata, että opettajien todellisuudessa luokassa istuu 25 lasta eikä heille kaikille yksinkertaisesti riitä aika samalla tavalla kuin vaikkapa lastensuojelun omaohjaajilla. Osa asioista ei ole koulussa mahdollisia.

– Tämä ei tietenkään vähennä traumatietoisen kohtaamisen tarvetta kouluissa. Sen muodot ja rakenteet pitää olla toiset, juuri opettajan työhön sopivat, ehdottaa Remes.

Tarja Kallio jatkaa ajatusta erilaisista rakenteista, joilla tuettaisiin niin oppilaita kuin opettajia:

– Pitäisi olla erilaisia rakennemuotoja erilaista tukea vaativille. Nykyisin on paljon aiempaa enemmän psyykkisesti oireilevia lapsia. Opettajilla pitää olla osaamista tukea suurinta osaa lapsista, mutta täytyy löytyä muunlaisiakin vaihtoehtoja erityistä tukea vaativille.

– Myös minulle on vierasta kaiken pilkkominen osiin: opettaja opettaa, kuraattori kuratoi. Opettajan pitää nähdä kokonaisvaltaisesti asiat, tehdä sekä perustehtävää että kasvatustehtävää ja myös saada tukea jaksamiseen ja ymmärtämiseen, Kallio uskoo.

– Jos traumatisoitunut lapsi saa hyvää ja tiivistä hoitoa, sosiaalitoimi tukee perhettä ja koulu ymmärtää ja löytää oikean muodon opettaa, niin lapsi voittaa.

 

Katso myös Traumatietoinen kohtaaminen lasten ja nuorten palveluissa -webinaari.