• Asiakkaasta kumppaniksi -hankkeessa lastensuojelun läpikäyneistä vanhemmista koulutetaan kokemuskumppaneita nyt lastensuojelussa oleville vanhemmille.

Lastensuojelussa vanhemmat voivat kokea joutuvansa syrjään monesta syystä. Saman asiakkuuden kokenut kokemuskumppani auttaa vanhempia muuttumaan uhreista näkyviksi toimijoiksi.

Mielikuva on elävä. On äitienpäiväaamu. Fillaroin rivakasti tapaamaan poikaamme, joka on muuttanut lastenkotiin vähän aikaisemmin. Ilma on heleä vaan mieleni musta pilvi.

Polkiessani mietin, että olen jäänyt sivuun lapseni elämästä enkä ole enää samalla tavalla äiti kuin aikaisemmin, jolloin asuimme vielä yhdessä. Ajankohtana äitienpäivä vielä syventää ulkopuolisuuden kokemustani. Minusta tuntuu kuin tienpientareella hohtavat valkovuokotkin soimaisivat kuorossa epäonnistumistani rakastavana vanhempana, kun viiletän vauhdilla eteenpäin. Oloni on hikinen ja surkea kurvatessani lastenkodin pihaan.

Väliintulo nostaa tunteet pintaan

Viranomaisten interventio perheen asioihin laukaisee vanhemmissa usein monenlaisia tunteita. Tilanne voi ahdistaa, hämmentää, hävettää, pelottaa, surettaa ja suututtaa isiä ja äitejä sekä herättää heissä huolta, syyllisyyttä, helpotusta ja toivoakin.

Kun itse otin ammoin yhteyttä lastensuojeluun, muistan olleeni ärtynyt, mutta myös toiveikas. Mielestäni palvelu ei ollut perhettämme varten, mutta asiakkuus oli ainoa ratkaisu tuen saamiseksi. Olin kuin satimessa, josta vapautuisin vain hyväksymällä ulkopuolisten puuttumisen elämäämme. Näitä ristiriitaisia kiukun ja toivon tunteita en päässyt purkamaan kenenkään kanssa. Kokemuskumppani olisi ollut tarpeellinen tuki tuolloin.

Syrjään voi jäädä monesta syystä

Lastensuojelussa tarpeenmukaiset ja oikein ajoitetut palvelut ovat perheille tärkeitä. Aina tuki ei kuitenkaan toteudu toivotusti, jolloin vanhemmat voivat jäädä syrjään monella tavalla palveluprosessien eri vaiheissa.

Äitien äitiyttä, huostaanottoa ja voimaantumista tutkinut Tarja Hiltunen kirjoittaa väitöskirjassaan, että lastensuojelun asiakkaana vanhempi voi kokea syrjäytyvänsä menestyneiden ihmisten yhteiskunnasta. Hämmentynyt tai vihainen vanhempi voi torjua tarjotun avun tai nousta viranomaisia vastaan, vaikka tunnistaisikin avuntarpeensa. Joskus vanhempi ei tiedä, millaista apua tarvitsisi, jolloin tuki voi jäädä saamatta. Vanhempi voi myös pelätä avun pyytämistä. Toisinaan oikeanlaista apua tai aikaa vanhempien tukemiseen ei ole edes tarjolla. Välillä vanhempi voi kokea jääneensä oman onnensa nojaan, vaikka olisi palveluita saanutkin.

Samaistun helposti äitiin, joka kertoi minulle omista syrjään jäämisen kokemuksistaan, kun perhetyöntekijät perheen haasteita tunnistamatta nostivat keskustelun aiheiksi hyvät aamupalat. Totesimme yksissä tuumin, että itsestäänselvyyksistä keskusteleminen tuntuu holhoavalta, eikä aamupuuron tarjoilu ratkaise perheiden monimutkaisia ongelmia.

Kohtaamattomuus häivyttää näkyvistä

Hyvä kohtaaminen rakentuu lastensuojelun työntekijän ja asiakasperheen suotuisassa vuorovaikutuksessa ja avoimen keskustelun kautta. Jatkuva kiire, henkilöstön suuri vaihtuvuus ja vuorovaikutukseen liittyvät ongelmat tekevät tapaamisista kuitenkin haastavia.

Hiltusen haastattelemat äidit kertoivat jääneensä vaille riittävää tiedottamista ja huomioimista omassa asiakuudessaan. Sosiaalityöntekijöiden käyttämä ammattikieli kuulosti monista vanhemmista vieraalta ja vaikeasti ymmärrettävältä.  Sivullisuuden kokemusta vahvistivat viranomaisten holhoava suhtautuminen äiteihin, heidän kutsumatta jättäminen lasta koskevaan palaveriin sekä äitien luottamuksen menettäminen sosiaalityöntekijöihin. Lasta koskevissa palavereissa istumapaikat järjestettiin niin, että äidit jäivät erilleen muista osallistujista. Äidit saattoivat myös kokea, ettei heidän mielipiteillään ollut merkitystä lasta koskevissa kysymyksissä eikä heitä otettu vakavasti.

Minulla on ollut hyviä kokemuksia viranomaisten kohtaamisista, mutta kulunut kesä on ollut poikkeus. Huostaanoton yhteydessä saimme uuden sosiaalityöntekijän, joka jätti kuitenkin pian tehtävänsä kertomatta siitä meille. Sähköpostissani odottivat vain lastani koskevat asiakirjat, joita minun olisi pitänyt kommentoida vielä saman päivän aikana. En tehnyt niin, koska en tiennyt asiasta. Miksi työntekijä ei soittanut tai laittanut viestiä, että olisin ehtinyt vastata sähköpostiin ajoissa? Nuoremme pohti surullisena, miksi työntekijä, jolle hän oli avoimesti kertonut elämästään ja tulevaisuuden toiveistaan, ei varoittanut lähdöstään millään tavalla.

Kukaan viranomainen ei ole ollut meihin yhteydessä tämän ikävän tapahtuman jälkeen. Meillä ei ole uutta sosiaalityöntekijää, vaikka nuori lähestyy pian tärkeää nivelvaihetta ja täysi-ikäisyyttä. Meidät on hylätty.

Trauman ja väsymisen keskellä yksin

Lapsen huostaanotto on lähes aina trauma, johon vanhemmat tarvitsevat apua. Hiltusen tutkimuksessa huostaanotettujen lasten äidit kokivat silti usein jäävänsä osattomiksi, sivustaseuraajaksi ja ilman apua. Huostaanoton jälkeen kukaan ei ollut enää kiinnostunut äitien voinnista eikä heidän jaksamiseensa kiinnitetty huomiota. He jäivät yksin selviämään lasten huostaanoton aiheuttamista kokemuksista.

Minulta eri viranomaiset ovat kyselleet vuosien varrella toistuvasti, miten jaksan. Mielestäni kysyminen oli usein turhaa, koska vastauksiini ei reagoitu. Sain osakseni yleensä vain myötätuntoista nyökyttelyä. Psykologi Hannele Törrönen, joka on kirjoittanut osaamattomuudesta kuunnella väsymyspuhetta, tarkoittanee juuri tätä.

Huostaanoton jälkeen kysyjät ovat ympäriltäni kaikonneet, vaan mitäpä siitä.  Turhiin kysymyksiin vastaamisen sijaan voin auttaa muita väsyneitä.

Kuinka sinä voit?

Kokemustietoon sisältyvää ymmärrystä ja viisautta voi hyödyntää lastensuojelussa monin tavoin. Kertomalla oman tarinani viestin saman kokeneille, etteivät he ole yksin. Toivon olevani myös esimerkki siitä, että vaikeistakin kokemuksista voi selvitä.

Kokemuskumppanina ja vertaisena voin jakaa syrjään jääneelle arjen vinkkejä ja hiljaista tietoa, jota ei löydy mistään muualta.  Voin toimia virkamieskielen ja tunteiden tulkkina, siltana vanhemman ja viranomaisen välillä. Voin kuunnella ja ymmärtää, kannustaa ja tukea. Voin kysyä sivuun sysätyltä, kuinka sinä voit?

Hiltusen haastattelemat äidit kertoivat vertaisilta saaman tuen voimaannuttaneen heitä eniten. Yhtenä voimaantumisen tuntomerkkinä pidetään sitä, että ihminen ei jää pysyvästi uhrin kaltaiseen olotilaan. Minä en ole uhri vaan kokemuskumppani, joka auttaa myös muita toimimaan.

Elämä hymyilee

Palaan muistoissani lastenkodin pihalle. Istumme auringonpaisteessa ulkona. Tarjolla on kahvia, mehua ja kakkua äitienpäivän kunniaksi. Omaohjaaja kertoo iloisena teinimme siirtymisen lastenkotiin sujuneen hyvin ja kyselee kuulumisiamme. Poikani osallistuu hyväntuulisena keskusteluun. Tummat pilvet mielessäni hälvenevät. Juuri sillä hetkellä kaikki on hyvin, ja olen lähes onnellinen.

 

Sanna S., kolmen nepsynuoren äiti ja kokemuskumppani

 

Lue lisää Asiakkaasta kumppaniksi -hankkeesta ja tutustu kokemuskumppaneihin täällä. 

 

Lähteet:

Tarja Hiltunen: Äitiys, huostaanotto ja voimaantuminen, 2015.

Hannele Törrönen (toim.): Vaiettu naiseus. Ajatuksia naisen väkivallan tunnistamisesta, nimeämisestä ja hoitamisesta, 2009.