• Julkaisemme lastensuojeluun liittyviä asiantuntija-artikkeleita Perhekuntoutuskeskus Lausteen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi

Masentavat tutkimustulokset sekä niiden tutkijalleen aiheuttama epämukava olo saivat THL:n erikoistutkija Marko Mannisen löytämään koulukotinuoria koskevalle tutkimukselleen uuden, positiivisen näkökulman: Mikä saa nuoret aikuiset selviytymään ja menestymään koulukodin jälkeen? Mitkä asiat vievät kohti hyvää aikuisuutta?

Väittelin psykologian tohtoriksi vuonna 2013 aiheesta ”Koulukotiin sijoitettujen nuorten psykiatrinen oirekuva ja ennuste”. Koulukodeista ja siellä asuvista nuorista oli silloin tehty varsin vähän psykologian tai psykiatrian alan tutkimusta. Pääosa olemassa olevasta tutkimustiedosta perustui sosiaalitieteisiin, tutkittavien lukumäärät olivat pieniä ja aineistot ylipäänsä vanhoja.

Väitöskirjani aineisto kerättiin yhdestä koulukodista, ja projekti herätti kiinnostuksen jatkaa samaan aiheeseen perehtymistä väitöksen jälkeen laajemman aineiston avulla. Vuonna 2011 käynnistyi Koulukodin jälkeen (KKJ) -tutkimus. Hanke toteutetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella (THL). KKJ kerää koulukodista maailmalle lähteneiden nuorten aikuisiän tilanteesta kattavaa ja monipuolista tietoa erilaisia rekisteritietoja yhdistelemällä. KKJ-aineistoon kuuluvat kaikki nuoret, jotka olivat vuosien 1991, 1996, 2001, 2006 ja 2011 viimeisenä päivänä sijoitettuina koulukotiin. Toimin tutkimuksen päätutkijana.

KKJ-tutkimuksen tuloksia on julkaistu lukuisissa kansainvälisissä tiedejulkaisuissa. Artikkelien aiheina ovat olleet ennenaikaiset kuolemat¹ , synnytysterveys², koulukotiin sijoitettujen myöhempi rikollisuus³ sekä skitsofrenian esiintyvyys4. Tulevaisuudessa aineistosta julkaistaan artikkeleja mm. psykiatristen diagnoosien esiintyvyydestä, väkivaltarikollisuudesta ja erilaisten Kelan tukemien terapia- ja kuntoutuspalveluiden käytöstä.

Selviytyjät ja menestyjät valokeilaan

Huolimatta KKJ-hankkeen menestyksekkäästä etenemisestä, huomasin pari vuotta sitten tutkimukseeni liittyvän, epämääräisen mutta kasvavan epämukavuuden tunteen. Epämukavuus oli ajoittain niin suurta, että motivaatio tutkimustyöhön alkoi kärsiä ja oli aika istua pohtimaan, mistä lienee kyse. Vastausta ei tarvinnut kovin kauaa etsiä: mihin tahansa käänsinkään tutkijan valokeilani, löysin pääosin negatiivisia asioita, kohonneita riskejä, monimutkaisia vaikeuksia, inhimillistä kärsimystä. Nämä masentavat tulokset alkoivat näemmä masentaa myös tutkijaa; jotain piti tehdä.

Hyvän hoidon ja viihtymisen avaintekijöiksi mainittiin luottamuksen ilmapiiri sekä nuoreen uskominen.

Psykologinen ja yleensä terveysalan tutkimus on tähän mennessä keskittynyt pääosin ongelmiin, sairauksiin ja muihin epätoivottuihin ilmiöihin. Tutkimuksen tarkoitus on vastata tutkijan määrittelemään tutkimuskysymykseen: jos hypoteesi on negatiivinen elämäntapahtuma – kuten sairaus tai vastaava – tutkimus tyypillisesti tuottaa tietoa sen riskitekijöistä. Myös koulukotitutkimusta on tähän mennessä tehty tästä näkökulmasta, ja tulosten perusteella monenlaisia vaikeuksia riittää. Mutta se on ainoastaan osatotuus.

Työntekijöillä on koulukotiin sijoitettujen nuorten aikuisiän tilanteesta näppituntuma, jonka Limingan entinen johtaja Manu Kitinoja nimesi kolmasosasäännöksi. Sen mukaan kolmasosa koulukotiin sijoitetuista nuorista jatkaa laitoskierrettä, kolmasosa tulee toimeen yhteiskunnan tukipalveluiden avulla – ja tärkeimpänä: kolmasosa pärjää aikuisiällä ok. Mitäpä jos otetaankin nämä selviytyjät ja menestyjät tällä kertaa valokeilaan ja mikroskoopin alle?

Tämän oivalluksen jälkeen käynnistyi KKJ-tutkimuksen toinen vaihe: valikoin rekisteritietojen perusteella 30 koulukotiin aiemmin sijoitettua nuorta, joiden aikuisiän tilanne on rekisteritietojen perusteella kunnossa. Tarkoituksena oli kysyä näiltä nuorilta aikuisilta ajatuksia siitä, mitkä asiat ovat juuri heitä auttaneet kohti hyvää aikuisuutta ja miten koulukotia pitäisi heidän mielestään kehittää. Haastattelut saatiin loppuun syyskuussa 2017. Tällä hetkellä aineiston analyysi on vielä kesken, mutta joitakin ennakkotuloksia on jo olemassa.

Kohti hyvää aikuisuutta

Lähes kaikkien haastateltujen mukaan koulukotisijoitus on ollut erittäin tärkeä, positiivinen asia heidän elämässään. Moni oli tosin sijoitushetkellä ja kuukausia sen jälkeenkin täysin vastakkaista mieltä, mutta nyt aikuisena käsitys koulukotiajan merkityksestä omassa elämäntarinassa on muuttunut positiiviseksi.

Koulukotien rutiinit ja säännöllinen arki koettiin tärkeinä: vaikka tiukkoja sääntöjä kohtaan purnattiinkin, ne toivat turvallisuuden tunnetta ja mahdollistivat tilanteiden ennakoimisen. Erityisinä huippukokemuksina mainittiin erilaiset retket, harrastusmahdollisuudet ja urheilukilpailut. Koulukodin koulu sai niin ikään monelta paljon kiitosta – sekä opettajien osaaminen, että yksilöllinen ja joustava ote opetukseen yleensä.

Lähes kaikkien haastateltujen mukaan koulukotisijoitus on ollut erittäin tärkeä ja positiivinen asia heidän elämässään.

Koulukotien henkilökuntaa kehuttiin kovasti. Moni haastatelluista mainitsi jonkun tietyn työntekijän – esimerkiksi ohjaajan tai koulunkäyntiavustajan – johon muodostui erityisen tärkeä suhde. Tämä suhde on joidenkin kohdalla kantanut pitkälle koulukotiajan jälkeen – tämä tärkeä aikuinen saattaa tällä hetkellä olla esimerkiksi haastateltavan lapsen kummi. Hyvän hoidon ja viihtymisen avaintekijöiksi mainittiin luottamuksen ilmapiiri sekä nuoreen uskominen. Erityisen tärkeää oli aikuiselta saatu positiivinen palaute – pienestäkin onnistumisesta. Tämä jäi mieleen ja oli nuorelle erittäin tärkeää monella tavalla: se motivoi muokkaamaan käytöstä, saavuttamaan tavoitteita, kyseenalaistamaan aiempia haitallisia käsityksiä asioista.

Koulukotien tiukoille säännöille nuristiin, mutta ne myös hyväksyttiin jos sääntöjen rikkomisesta koituvat seuraamukset kuten lomien palaminen olivat kaikille nuorille samat. Kohtelun toivottiin yleensäkin olevan tasapuolista, läpinäkyvää ja oikeudenmukaista.

Suurimmat negatiiviset kokemukset koulukotiajalta liittyivät eristämiseen, joka on monelle ollut todella kova paikka. Samoin yksityisyyden puuttuminen koettiin ahdistavana – jopa identiteettiä rikkovana, laitostavana toimintamallina. Motivaatiota noudattaa sääntöjä tai ylipäänsä panostaa tulevaisuuteen vähensi tunne siitä, ettei tule kuulluksi, eikä omalla toiminnalla ole mahdollista vaikuttaa omaan tilanteeseen.

Psykologi- ja psykiatriset tapaamiset ”ajanhukkaa”

Psykologina ja psykoterapeuttina minua kiinnostivat erityisesti kokemukset psykologi- ja psykiatritapaamisista. Valitettavasti nämä kuvaukset olivat valtaosaltaan vähemmän mairittelevia: käyntejä kuvailtiin sanoilla ”ajanhukkaa”, ”tylsää”, ”niillä ei käyty tosissaan” ja myös pragmaattisesti ”pääsipähän röökille”. Valtaosan mielestä käynneistä ei ollut juurikaan hyötyä – vaikka joukossa oli sentään myös joitain henkilöitä, jotka kertoivat käynneistä hyötyneensä. Nämä tulokset ovat hätkähdyttäviä – etenkin kun ajatellaan, että kaikki haastateltavat ovat aikuisiän pärjääjiä.

Tutkimustiedon perusteella koulukotiin sijoitetuilla nuorilla on runsaasti erilaisia  psykiatrisia oireita5,6. Perinteinen psykoterapia perustuu haitallisten ajatus- ja käyttäytymismallien muokkaamiseen keskustelujen avulla. Toisaalta tiedämme myös, että monella koulukotiin sijoitetuista nuorista on vaikeuksia sekä sanallisessa suoriutumisessaettä tunteiden käsittelyssä8. Herääkin kysymys, onko psykoterapia kovinkaan toimiva hoitomalli tässä erityisryhmässä. Eräs haastateltava kiteyttikin asian selkeästi: ”mulle ei oo ikinä puhuminen ja istuminen toiminu”. Tarvitaan selkeästi siis jotain uutta.

Positiivista psykologiaa lisättävä

Tuore kansainvälinen tutkimustieto käytöshäiriöihin tepsivistä interventioista tukee näkemystä, jonka mukaan porkkana on keppiä mahtavampi. Käytännön työssä kannattaa siis painottaa pientenkin positiivisten muutosten ja ylipäänsä olemassa olevien taitojen ja muiden voimavarojen alleviivausta. Erilaisilla rajoituksilla ja myös rangaistuksilla on toki paikkansa, mutta varsinaiseen kuntoutukseen niiden teho on kyseenalainen. Oma näkemykseni on, että avaintermejä ovat positiivinen psykologia sekä yksilöllisyys.

Ihmelääkkeitä, jotka auttavat kaikkiin ongelmiin ei valitettavasti ole keksitty – sen vuoksi niitä sanotaankin ihmelääkkeiksi. Reaalimaailman hoitomuodoissa on aina sekä hyviä että huonoja puolia: esimerkiksi psyykelääkkeet aiheuttavat usein monenlaista somaattista harmia kuten painonnousua. Positiivinen psykologia hahmottaa ongelmat taitopuutoksina, jolloin ”rohtona” esimerkiksi käytösongelmaan on prososiaalisen taidon – kuten vaikkapa keskustelutaidon tai omien tunneimpulssien kontrolloinnin – opettelu. On perusteltua ajatella, ettei tällaisten taitojen opettelusta ole suurempaa haittaa kenellekään.

Uusia interventiomalleja tunteiden käsittelyyn

Selviytyjien kokemusten ja ylipäänsä positiivisten koulukotiin liittyvien tutkimustulosten nostaminen esiin myös mediassa on varsin tärkeää, jotta voimme päästä eroon negatiivisesta koulukotistigmasta. Uusille interventiomalleille on edelleen selkeästi olemassa kentällä tilausta. Näiden ajatusten pohjalta aloin hahmotella KKJ-hankkeen kolmatta, uusia interventioita luotaavaa vaihetta, joka käynnistyi tammikuussa 2018. Selvitämme siinä yhteistyössä Kansallisteatterin ja Vuorelan koulukodin kanssa teatterityöpajoihin osallistumisen vaikutuksia nuorten tunteiden käsittelyyn. Suunnitelmissa on myös rakentaa virtuaalitodellisuutta hyödyntävä interventiomalli aggressiivisten impulssien hallinnan opetteluun. Uusin, erittäin tärkeä KKJ-tutkimuksen sivupolku on Heli Talaslammen keväällä 2017 alkanut väitöskirjatyö, joka selvittää syvällisesti koulukotitaustaisten nuorten opiskelua ja työhön sijoittumista.

Tutkimus siis etenee moneen mielenkiintoiseen suuntaan, ja on perusteltua arvella, että tulevaisuuden koulukotihoito tulee näistä tuloksista hyötymään. Vaikka työ koulukodeissa on ajoittain raskasta ja usko tulevaisuuteen tiukassa, pitkällä linjalla koulukotijärjestelmä on kehittynyt valtavasti ja kehittyy edelleen. Nykyinen panostus tutkimusperustaiseen hoidon kehittämiseen on hyvin perusteltu ja myös kustannustehokkain tie tulevaisuutta kohti. Suomen kuntoutusta painottava koulukotijärjestelmä on kansainvälisesti ainutlaatuinen menestystarina, jonka toiminnan kehittämisessä on ilo ja kunnia olla mukana.

Artikkelin kirjoittaja: Marko Manninen

Koulutus: Psykologian tohtori, psykologi, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti (ET)
Työ: Toimii THL:n erikoistutkijana, pitää psykoterapeutin vastaanottoa, tekee työnohjausta ja konsultointia, luennoi nuorten käytösongelmista ja rikollisuudesta sekä musisoi sivutoimisesti.

Lähteet

1. Manninen, M., Pankakoski, M., Gissler, M. & Suvisaari, J. Adolescents in a residential school for behavior disorders have an elevated mortality risk in young adulthood. Child Adolesc. Psychiatry Ment. Health 46 (2015). doi:10.1186/s13034-015-0078-z
2. Lehti, V., Gissler, M., Suvisaari, J. & Manninen, M. Induced abortions and birth outcomes of women with a history of severe psychosocial problems in adolescence. (2015). doi:10.1016/j.eurpsy.2015.05.005
3. Manninen, M., Suvisaari, J. M., Marola, N. & Aaltonen, M. Adult criminality among former residential school adolescents. Crim. Behav. Ment. Heal. [Epub ahea, (2017).
4. Manninen, M., Latvala, R., TorniainenHolm, M., Suvisaari, J. M. & Lindgren, M. Severe conduct problems in adolescence and risk of schizophrenia in early adulthood. (2018).
5. Manninen, M. et al. Psychiatric symptoms and their recognition in adolescents institutionalized for behavior problems. Psychiatr. Fenn. 41, 111–129 (2010).
6. Lehto-Salo, P., Närhi, V., Ahonen, T. & Marttunen, M. Psychiatric comorbidity more common among adolescent females with CD/ODD than among males. Nord. J. Psychiatry 2009/02/10, 1–8 (2009).
7. Manninen, M. Low verbal ability predicts later violence in adolescent boys with serious conduct problems. doi:10.3109/0803 9488.2012.738245
8. Manninen, M. et al. Alexithymia is common among adolescents with severe disruptive behavior. J. Nerv. Ment. Dis. 199, 506–509 (2011)