• Tanja Leino
    Kirjoittaja työskentelee päihdetyöntekijänä Perhekuntoutuskeskus Lausteella.

Istun Huvila-nimisen rakennuksen työhuoneeni nojatuolilla ja kuuntelen, kun eräs nuorimies lukee kännykästään Lääkärilehden artikkelia kannabiksesta. Luettuaan takellellen pitkän tekstin, nuori katsoo minua kysyvästi suurin silmin. Tiivistän tekstin ytimen yhteen lauseeseen: Kannabiksen käyttäjillä on moninkertainen riski muihin päihderiippuvuuksiin. Nuori mies toteaa, että ei halua olla mikään ”piri-nisti”.

Päihdetyöntekijän pestini on vielä kovin tuore, vaikka useamman vuoden olenkin päihdetyötä tehnyt eri muodoissa. Päihdetyö on aina ollut sydäntäni lähellä, ja tuntuu, että nyt jos koskaan tarvitaan tehokasta ja suunniteltua päihdetyötä.

 Yhteiskuntamme on ajautumassa tilaan, jossa yhtäältä tupakkavalmisteiden käyttöä rajoittavia toimia kiristetään, mutta toisaalta ihmisten asenteet suhteessa huumeisiin ovat lieventymässä.

Yhteiskuntamme on ajautumassa tilaan, jossa tupakkavalmisteiden käyttöä rajoittavia toimia kiristetään, mutta toisaalta ihmisten asenteet suhteessa huumeisiin, erityisesti kannabikseen ovat lieventymässä. Yhä useammin kuulen päihteiden luokittelussa kannabiksen putoavan huumeet-ryhmästä pois. Suuri osa kannabistietoudestamme alkaa olla nuorten suusta kuultua. Nyt tarvitsemme ryhtiliikettä. Kannabis on laiton huume, joka aiheuttaa näkyviä haittoja elämän eri osa-alueilla. Moni nuori vastaanotollani kertoo juurikin kannabiksen olevan kaiken pahan alku ja juuri. Sitä kuitenkin puolustellaan loppuun sakka.

”…aineen käyttö lääkkeenä ei ole kummoinen argumentti aineen laillistamiseksi viihdekäyttöön.”. (Teemu Kaskela Tiimi 1/2016). Viisaita sanoja Teemulta. Olen täysin samaa mieltä.

Päihdetyö – tavoitteena suunnitelmallinen muutostyö

Lastensuojelulaitoksen päihdetyössä merkityksellistä on viitekehys. Meidän viitekehyksemme on psykososiaalinen. Käsitteenä se on kovin vaikea ja moniulotteinen.

Minä näen psykososiaalisen viitekehyksen päihdetyössä niin, että tavoitteena on saada suunnitelmallisesti aikaan sellainen muutostyö nuoren omassa ympäristössä, joka tukee selviytymään ja suoriutumaan niin yhteiskunnassa kuin elämässä yleensäkin. Psykososiaalisuus on myös moniammatillisuutta ja moninaisia työmuotoja, jotka tukevat asiakasta hänen elämäntilanteessaan.

Nuorelle tietoa siitä, mikä riippuvuuteen ajaa ja mikä sitä ylläpitää

Uskon transteoreettiseen muutosmalliin, ja olen tehnyt siitä taulunkin seinälleni. Siitä me yhdessä nuorten kanssa katsomme, missä vaiheessa kukin on omassa muutostyössään.

Yksilötapaamisilla korostuu kognitiivinen ajatusmalli ja se, että tarkoituksena on lisätä tietoa omasta riippuvuuskäyttäytymisestä ja siitä, mikä siihen ajaa ja mikä sitä ylläpitää. Näissä keskusteluissa motivoivan haastattelun tekniikka on ylivoimainen.

Nuori osoittaa sormella tekstiä seinälläni olevassa taulussani: mun elämästä ei tuu koskaan parempaa, siinä sanotaan. Kyse on siis päihteidenkäyttöön liittyvistä uskomuksista. ”Niin just! Mitä välii täl on? Ei oo mitään merkitystä vedänks mä vai en!”, nuorimies huutaa hermostuksissaan. Kerään kiukunpuuskassa lentäneet tunnekortit Huvilan lattialta ja totean, että mulle sillä on merkitystä, mä välitän.