Janne Reipin, 40, äiti otti 1990-luvun alussa yhteyttä sosiaaliviranomaisiin ja pyysi apua poikansa tilanteeseen. Kolmivuorotyötä tekevällä yksinhuoltajaäidillä oli vaikeuksia saada pidettyä poika kaidalla tiellä. Poika pinnasi koulusta, ja pyöri kaveriporukassa, joka vietti aikaansa muun muassa autovarkauksia tehden. 13-vuotiaalle Jannelle löytyi paikka Lausteen Perhekuntoutuskeskuksesta.

– Ensimmäinen ajatukseni oli lähteä pois, kun saavuin Lausteelle. Oli vaikeaa jättää kaverit. He olivat se tiimi, josta sain turvaa, Reippi kertoo.
– Jostain lapsi sen turvan elämäänsä hakee. Jos vanhemmat eivät katso lapsen perään, ja turvaa ei saa kotoa, niin lapsi etsii itse turvaa tarjoavan porukan.

Selvät rajat

Parin vuosikymmenen jälkeen Reippi näkee kirkkaasti Lausteen merkityksen elämäänsä.
– Lausteelle tulo oli elämäni pelastus. Täällä asetettiin kasvatukseen selvät rajat, jotka tuovat turvaa.
Olisinkohan jäänyt muuten edes henkiin. Reipin vanhasta kaveriporukasta päätyi Lausteelle häntä myöhemmin kaksi muutakin kaveria. Molemmat haudattiin alle vuoden päästä siitä, kun palasivat entiseen elämäänsä.

Äitini luotti ammattilaisten sanoihin ja uskoi, että minun on parempi olla Lausteella.

Lauste tarjosi mahdollisuuksia ja ohjausta oikeisiin töihin.
– Opin tekemään töitä: ajamaan traktoria, hitsaus- ja maalaustöitä ja puuhommia moottorisahalla. Pystyin suorittamaan taitajaluokalla peruskoulun käytännönläheisesti opiskellen.
Mies muistelee lämmöllä leirikouluja, partiotouhuja ja Kultalan kesäpaikkaa, jonka rakentamisessa hän sai itsekin olla mukana.
– Oikea tekeminen auttoi ymmärtämään, mikä oikeasti on tärkeätä ja mikä väärin.

Yhteys työntekijöihin yhä

Mies antaa kiitoksensa Lausteen hyville työntekijöille. Päähenkilökunta pysyi pitkälti samana, mikä lisäsi pysyvyyden tunnetta nuorillekin.
Reipin suhde äitiinsä pysyi hyvänä kahdeksan vuoden Lausteella olon ajan.
– Äiti oli huoltajani koko ajan ja kävi säännöllisesti tapaamassa minua ja kuuntelemassa työntekijöiden arvion tilanteestani. Hän luotti ammattilaisten sanoihin ja uskoi, että minun on parempi olla Lausteella. Alkuvuosina en aina itse ollut myötämielinen jäämään.

Reippi sai Lausteelta tärkeää tukea itsenäisen elämän opetteluun. Armeijan käytyään hän pääsi vielä asumaan Lausteen tukiasuntoon.
– Asuin omassa asunnossa. Parin asunnon päässä asuvista tukivanhemmistani, Lahjasta ja Raimosta, tuli kuin omat vanhemmat.

Minulle Lauste oli täydellinen talo.

Lopulta Reippi päätyi Lausteelle joksikin ajaksi palkkatöihinkin kiinteistönhoitajaksi. Reippi antaa kiitoksensa, että hän sai tukea oman suunnan löytämiseen.
– Kaikkitietäväisenä nuori luulee tietävänsä, mikä hänelle on parasta. Kukaan ei voi auttaa loputtomasti toista, jos hän ei itse meinaa yrittää saada asioitansa kuntoon.

Itsenäistyminen

Itsenäinen elämä lähti etenemään hyvin Lausteella vietettyjen vuosien jälkeen. Kymppiluokan jälkeen Reippi meni ammattikouluun auto- ja kuljetusalalle, ja on paiskinut alan töitä jo pitkän pätkän. Mies on saanut kokea vanhemmuuden haasteet myös itse ja kasvattanut kaksi omaa lasta jo aikuisiän kynnykselle.

Lauste ei unohdu miehen mielestä koskaan.
–Minulle Lauste oli täydellinen talo. Tulen aina muistamaan tärkeitä, minua auttaneita ihmisiä. Ilman tätä taloa ei olisi tätä elämää.